
SDP:n on uudistamassa puolueen järjestötyötä, viestintää ja poliittisia sisältöjä. Puolueen uudistajana pidetään helmikuussa uudeksi puoluesihteeriksi valittua Antton Rönnholmia. Rönnholm itse suhtautuu uudistajan titteliin maltillisemmin,
–Totta kai, jos siihen on kykyä, niin siihen pyritään.
Rönnholmin mukaan puolueen arvot eivät kaipaa uudistamista, sillä tutkimusten mukaan ne jakaa tubettaja-sukupolvikin. Sen sijaan tapa, millä puolue ajassa elää, on vanhentunut. Järjestötyö vaatii uusia toimivampia muotoja ja viestinnän pitää olla tehokkaampaa ja yksinkertaisempaa, mutta myös totuudenmukaista. Populismiin Rönnholm ei halua SDP:n sortuvan.
–Uudistumisen pitää olla hallittu prosessi. Vanhaa ei voida vaan heittää romukoppaan, sillä silloin menetetään myös paljon hyvää.
Poliittisen sisällön uudistamistyö on parhaillaan käynnistymässä. Uudistustyöhön on ilmoittautunut yli 500 puolueen jäsentä. Kasassa on kuusi eri kokonaisuutta, joita eri työryhmät käsittelevät.
–Näitä ovat muun muassa työmuutokset ja maakunnallinen elinvoima. Kun työryhmät saavat työnsä tehtyä, niistä tehdään presidentin vaalien jälkeen maakuntavaaliohjelma ja sitten eduskuntavaaliohjelma, sanoo Rönnholm,
Rönnholmin mukaan uudistuksia ollaan tekemässä, jotta Suomelle löydetään suunta vielä seuraavaksi 100 vuodeksi eteenpäin. Uudistuksilla pyritään myös siihen, että yhä useampi suomalainen saataisiin mukaan osallistumaan poliittiseen päätöksentekoon.
–Poliittinen järjestelmä on se kanava, missä päätöksiä tehdään ja missä vaihtoehtoja voi hakea. Tässä kansainvälisessä tilanteessa on entistä tärkeämpää pitää huolta omasta demokratiasta ja siitä, että kaikki kokevat tulevansa kuulluksi ja että he haluavat ja voivat osallistua, Rönnholm sanoo.
Uudistuksilla pyritään vaikuttamaan myös SDP:n kannattavuuteen. SDP:n tavoitteena on luonnollisestikin hallituspaikka seuraavissa eduskuntavaaleissa. Vain sillä tavalla puolue pääsee tekemään politiikkaa, mitä se tahtoo tehdä. Rönnholmin mukaan nykyisen hallituksen lisäämä eriarvoisuus pitää saada loppumaan.
–Eriarvoisuuden lisääntyminen huolestuttaa ihmisiä. Nuoretkin kokevat yhteiskunnan eriarvoistumisen turvallisuusuhaksi.
Ylen viimeisimpien mittausten mukaan SDP:n kannatus on nousussa. Paljon pitää kuitenkin tapahtua, ennen kuin pääministeri valitaan SDP:n riveistä. Rönnholmin mukaan se vaatii juuri aloitettua sisältötyötä sekä jalkatyötä, eli ihmisten arjessa olemista.
–En usko hokkuspokkus-temppuihin, Antton Rönnholm sanoo.
Antton Rönnholm
Syntynyt: 1980, Naantalissa.
Hänet valittiin SDP:n puoluesihteeri Reijo Paanasen seuraajaksi SDP:n puoluekokouksessa helmikuussa 2017.
Koulutus: valtiotieteen maisteri ja Master of Arts in European and Administrative Studies.
Hän on työskennellyt Paavo Lipposen, Eero Heinäluoman, Mitro Revon sekä Pia Viitasen avustajana, asiantuntijana Elinkeinoelämän Keskusliitossa sekä EU-edunvalvontatehtävissä viestintätoimisto Milttonilla.
Rönnholm toimii myös ammattiyhdistysliikkeessä, Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut ry:n puheenjohtajana kaudella 2017–2018.
Rönnholmin isä on SDP:n entinen kansanedustaja ja europarlamentaarikko Mikko Rönnholm.