Roy Viitanen
AS Moon avasi futsalin ykkösen tuplapeliviikonlopun hienolla 2–6 (1–3) voitolla Riemusta. Voitto ja muiden pelien tulokset tasoittivat ykkösen
sarjataulukon äärimmäisen tasaiseksi. AS Moonin ero kärkeen oli 4 pistettä ja väliin mahtui 6 joukkuetta.
– Tiukkaa tulee olemaan varmaan viimeisille kierroksille asti, AS Moonin valmentaja Janne Hämeenkorpi kommentoi lauantaina.
Janne Hämeenkorpi totesi Riemu-ottelun alun olleen nihkeä, mutta oma peli lähti käyntiin ja joukkue teki hienoja maaleja. Kahdesti osuivat Marko Keinänen ja Timi Knuutinen. Yhden maalin Jyväskylässä tekivät Jukka-Pekka Patanen ja Kai Paakkari.
– Oli tärkeä voitto ja saatiin kevät hyvin lähtemään käyntiin. Vastustaja oli hyvä, mutta mooni oli tänään parempi, Hämeenkorpi sanoi.
Sunnuntaina AS Moon avasi Espoossa EBK:n vieraana hyvin. Ensimmäisen jakson jälkeen tulostaululla oli 4 maalin johto. Toisella jaksolla EBK huolehti alkuun kaikista merkinnöistä. Varoituksia ja virheitä sekä ottelun tiukaksi laittaneet 2 kavennusmaalia.
– Pari merkkausvirhettä tuli toisella jaksolla. Vähän liian ylhäältä kiinni, mutta ei mitään hätää varsinaisesti. Oli meilläkin heti alkuun hyviä paikkoja toisella jaksolla, Hämeenkorpi sanoi.
AS Moon iski lopulta sinettiä hyvällä viikonlopulle vieraskentille, kun ottelun toisella maalillaan Kai Paakkari vei raahelaiset 2–5 johtoon. Numerot jäivät lopulta myös AS Moonin voittolukemiksi.
Voitolla AS Moon kipusi sarjataulukossa ainakin hetkellisesti kolmanneksi. Kärkeen sunnuntain voitolla noussut helsinkiläinen Zenith ja kakkonen porilainen PTU ovat vain pisteen päässä.
– Suunta on oikea. Saadaan joukkue kasaan ja hyvällä rosterilla liikkeelle, niin kyllä homma toimii, Hämeenkorpi totesi.