AS Moo­nil­ta vahva esitys kotona

AS Moon oli hyvän ottelun kuskin paikalla ja palasi voittokantaan.

Vieraat puolustivat avausjaksolla hyvin, ja tila oli kortilla. AS Moonin Kai Paakkari viimeisteli toisella jaksolla tärkeän neljännen maalin.
Vieraat puolustivat avausjaksolla hyvin, ja tila oli kortilla. AS Moonin Kai Paakkari viimeisteli toisella jaksolla tärkeän neljännen maalin.
Kuva: Roy Viitanen

AS Moon voitti lauantaina ennen ottelua futsalin ykkösen kärkipaikalla majailleen Pihlavan Työväen Palloilijat 5–2 (1–1). Muutaman täsmävahvistukseen saanut AS Moon ansaitsi voittonsa.

– Pelillisesti oltiin niskan päällä ja peli näytti miltä pitääkin, paluun loukkaantumisen jälkeen kentälle tehnyt Jukka-Pekka Patanen kommentoi.

Kokenut Jukka-Pekka Patanen ei vielä koko ottelua pystynyt pelaamaan. Paluu tositoimiin oli kuitenkin jäätävä. Ensimmäisessä vaihdossa kuudennellatoista minuutilla pari paikkaa ja toisessa vaihdossa Patanen laukoi AS Moonin tasoituksen.

– Tuli hyvä tontti ja pallo sisään. Nilkka on vielä vähän kipeä ja vähillä minuuteilla kokeiltiin, Patanen sanoi.

Sarjanousija PTU oli lauantaihin asti sarjan ainoa tappioton joukkue. Hyvin mennyt alkukausi oli vieraille yllätys.

– Meillä on ihan hyvä joukkue, mutta jossain vaiheessa tappiot tulee. Kotijoukkue oli tänään hyvä ja ansaittu voitto, PTU:n valmentaja Juha Laaksonen totesi.

Avausjaksolla AS Moonilla oli hyviä paikkoja tehdä enemmänkin maaleja. Vieraiden puolustus kuitenkin toimi hyvin ja viimeisenä lukkona PTU:n maalivahti Joni Kuusisto torjui hyvin.

– Hyvin blokkasivat vetoja ja hyvä oli mokke, Patanen totesi.

Loppuun asti vieraiden puolustus ei kuitenkaan kestänyt. Toisen jakson alussa Timi Knuutinen punnersi ensin maassa maaten pallon maaliin. Muutamia minuutteja myöhemmin AS Moonin kapteeni Antti Uusitalo laukoi riman kautta voittomaalin.

– Liian pitkä aika mentiin ilman voittoja. Nyt oli oikea asenne ja tunne pelissä, Uusitalo sanoi.

PTU kavensi vielä kertaalleen ylivoimalla, mutta lopussa maalivahti Janne Vähäkankaan nopea avaus tarjosi Kai Paakkarille paikan tarkkaan laukaukseen ja neljänteen maaliin.

Janne Vähäkangas oli muutenkin tärkeä palanen AS Moonin voitossa. Vieraiden yritettyä lopussa nousta rinnalle, otti Vähäkangas useamman loistotorjunnan ja teki tyhjäksi vieraiden hyvät tilanteet.

– Oli maalivahtien peli tänään. Meidän oli parempi, Patanen kiitteli.

Viimeisen niitin pelille laukoi kolme minuuttia ennen loppua vapaapotkusta Marko Keinänen. Hyökkääjä laukoi voimalla pallon maaliin ja peli oli käytännössä ohi, vaikka PTU vielä yritti loppuun saakka nousta tappioasemasta.

AS Moon oli vahvistunut lauantaina Jukka-Pekka Patasen ohella liigayhteistyökumppani Sievi Futsalista apuun tulleilla Aleksi Kylmälällä, Atte Häivälällä ja Jesse Heinosella.

Varsinkin Aleksi Kylmälä ja Atte Häivälä ottivat isoa roolia kotijoukkueen riveissä, vaikka tehoja ei syntynytkään. Jesse Heinonen joutui jättämään pelin kesken, kun nuorukainen lensi ulos käsivirheestä tulleesta toisesta keltaisesta.

– Liigassakaan ei ole näin paljon yleisöä, niin onhan se mukava pelata, raahelainen Kylmälä totesi paluusta varsin tuttuun saliin.

Futsal-liigassa Aleksi Kylmälä on maalannut jo kahdeksan kertaa on Sievi Futsalin tehopelaaja yhdessä Nicola Ercegin kanssa.

– Koko ajan paremmin ja paremmin olen päässyt liigassa mukaan. Siellä ei tarvi kuin olla oikeassa paikassa ja siirrellä palloja maaliin, Kylmälä sanoi.

Fakta

Futsal ykkönen

La 1.12. AS Moon – PTU 5–2 (1–1)

AS Moon: Timi Knuutinen 1+1, Marko Keinänen 1+1, Jukka-Pekka Patanen 1+0, Kai Paakkari 1+0, Antti Uusitalo 1+0, Janne Vähäkangas 0+1.

PTU: Kalle Grönlund 1+0, Juho Kemppinen 1+0, Tuomas Kallioinen 0+1, Toni Miettinen 0+1.

Yleisöä 215

Sarjatilanne 1.12.

1. FC Rauma 9 ottelua/20 pistettä, 2. PTU, Pori 9/18, 3. KP-V, Kaustinen 9/17, 4. Zenith, Helsinki 9/15, 5. TPK, Turku 9/14, 6. Riemu, Jyväskylä 8/13, 7. EBK, Espoo 9/12, 8. AS Moon 9/11, 9. ToPV, Tornio 9/8, 10. ACE, Tampere 9/7, 11. Loiske, Lempäälä 9/7 9/7, 12. SC Riverball, Joensuu 8/7.

Pistepörssi

1. Sibakov Mikael TPK 10+5, 2. Yaghoubi Hassan Zenith 11+3, 3. Meura Joonas PTU 10+4, 4, Korhonen Antti EBK/FS 12+1, 5. Keinänen Marko 2+9, 8. Uusitalo Antti 6+4, 18. Knuutinen Timi 6+1.