Auton hankintaan ja merkkiuskollisuuteen vaikuttavat monet seikat.
Uskallan panna tässä itseni likoon, sillä uskon, että kulkemani polku tässä suhteessa on monille muillekin tuttu.
Ostin ensimmäisen autoni, riittävästi käytetyn Mossen Sumiaisten kanttorilta 1962. Valintakriteerinä nuorelle varattomalle pojalle oli huokea hinta ja kyky itse korjailla tarvittaessa. Kyllä korjattiinkin.
Kun kauppa oli tehty, pääsin koeajamaan kanttorin uutta Renault Dauphinea. Kyllä oli hienoa, kaunis pyöreämuotoinen punainen auto takamoottorilla, ja mikä parasta, moottorin ääni oli kuin parasta sinfoniaa. Olin myyty mies.
Seuraava autoni olikin juuri samanlainen, mutta väriltään valkoinen. Ja seuraava autoni, tietenkin Renault, mutta astetta suurempi, tyypiltään Renault 10.
Vuonna 1968 silloinen työnantajani hankki harmaan Saab 99 henkilöauton. Saab oli onnistunut luomaan haastajan sen ajan laatikkomallisten autojen joukkoon. Saab oli pyöreämuotoinen, tilava kaunotar varustettuna hyvillä ajo-ominaisuuksilla. Sain ajaa sillä firman ajoja, ja olin jälleen myyty mies.
Seuraava autoni oli Saab 99, vuosimallia 1972, Suomessa valmistettu kumipuskureilla varustettu malli, ja kas kummaa, moottorina englantilainen Triumph 1.85 l. Tämä kaunotar viettää eläkepäiviä tallissani.
Suomalaiset ovat mielestäni merkkiuskollista autokansaa. Löytyy Mersumiehiä, Toyotanaisia ja Bemarinuoria.
Merkkiuskollisuuteen vaikuttavat positiiviset ensikokemukset, ajoneuvon luotettavuus, myynnin ja huollon ystävällisyys ja toimivuus, ja tietenkin merkin kehitys niin, että se kattaa tulevaisuudessakin käyttäjän tarpeet.
Uudet korealaiset merkit ovat asettaneet monen merkkiuskollisen autonkäyttäjän kovalle koetukselle, ja leirin vaihdoksia on tapahtunut.
Eräs mielenkiintoinen kehityskaari on tapahtunut Skodan kohdalla. Tsekkoslovakiassa valmistettu auto koettiin aikaisemmin paremmin itäautona, mutta sen tultua 90-luvulla osaksi Volkkariperhettä se hyppäsi kerta heitolla arvostettujen länsiautojen joukkoon. Skodamiehiä ja -naisia on ollut kautta Skodan historian, mutta uskon, että heidän määränsä on VW-yhteistyön kautta suuresti lisääntynyt.
Ennen tiesimme, että Mersu ja Opel tulevat Saksasta, Volvo Ruotsista, Rover Englannista, Citroen Ranskasta ja Ford Amerikasta.
Tänä päivänä merkit ja valmistusmaat ovat menneet niin pahoin sekaisin, että en yritäkään lähestyä merkkien ja valmistusmaiden karttoja.
Globaali kilpailu valmistuskustannusten suhteen on ajanut tehtaat maihin, joissa autot voidaan valmistaa kustannustehokkaasti. Tästä ilmiöstä löytynee kuluttajan kannalta hyviäkin puolia: autojen hinnat pysyvät kohtuullisina ja uusien tuotantolinjojen rakentamisessa sovelletaan ja käytetään uusinta tekniikkaa, sekä autojen valmistusmateriaaleiksi valikoituvat parhaat saatavissa olevat aineet.
Ensimmäinen mieleeni tuleva merkki, joka kokeili valmistusta vieraassa maassa, oli Ford. Ford rakensi 1960-luvun alussa Englantiin tehtaitaan, joissa alettiin valmistaa autoja eurooppalaisten tarpeisiin. Fordin mallit olivat Anglia, Cortina ja Zephyr.
Renault vei 1970-luvun alussa mallinsa 12 valmistuksen Romaniaan. Seurasin Romaniasta tulleita Relluja ”sillä silmällä”, mutta yllätyksekseni huomasin, että kunnon kamppeitahan siellä valmistetaan.
Sitten japanilaiset veivät Datsun/Nissan-tehtaitaan Englantiin, Italian Fiat Puolaan, Saksan Opel osan tehtaistaan Englantiin, Ford Escort Brasiliaan jne.
Me suomalaiset olemme päässeet myöskin nauttimaan näistä valmistusmaavaihdoista, sillä ruotsalainen Saab rantautui Uuteenkaupunkiin jo 1968 ja nyt Mersu on ”hyökännyt” oikein kunnolla Saabin jäljille.
Kun automerkit ja niiden valmistusmaat on sekoitettu, niin heitänpä soppaan kysymyksen: ”Tiedätkö, minkä automerkkien osista oma autosi on koottu”? Eri automerkeissä ja malleissa käytetään paljon samoja osia: pohjalevyjä, moottoreita, vaihteistoja, jarruja ja sähköosia. Jos tarkastellaan esimerkiksi Volkswagenin oviohjainta, niin siitä löytyy Audin, Seatin ja Skodan logot. Samojen hyviksi todettujen komponenttien käyttö on järkevä ratkaisu. Nyt ei jokaisen autonvalmistajan tarvitse enää keksiä ”omaa ruutia”, ja hinnat pysyvät kurissa.
Miten valikoimme auton ja olemmeko merkkiuskollisia? Luin kerran erään tekstin, jossa kerrottiin koiran hankkimisesta perheeseen. Valintakriteereinä olivat soveltuvuus käyttötarpeisiin, koko, ulkomuoto, käyttöikä, käyttökustannukset ja tietenkin hinta. Näyttää vähän siltä, että auton hankinnassakin käytetään samoja kriteereitä. Sitten, anteeksi vain, siinä luki myös niin, että koira ilmentää jotenkin omistajaansa. Päteeköhän tämä myös valitun auton kohdalla.
Lopuksi tunnustan. Ajoin Skodalla vuonna 1952 vahingossa ruusupensaaseen.
Sanontoja
Autoileva kansa on kaikessa viisaudessaan kehitellyt tietenkin naapurin auton innoittamana erilaisia lentäviä lauseita:
Osta Ifa, auto paras, sit ei vohki ykskään varas, helppo työntää, kevyt lykkii, ojanpenkal hauska kykkii.
Tähän sammui johtotähti, jätkä kävelemään lähti.
Parempi Hillman, kuin ihan ilman.
Neljä pyörää ja loota, se on Skoota.
Simca tonni, korjaamon onni.
Pitkän päälle Datsun.
Toi ota, jos et muuta saa.
Soab eestä, Soab takkaa.
Vauxhall Viva, lausutaan korjaamokielellä Vaiva.
Osta uusi Morris Mini, siihen menee koko tili. Sillä pääsee Ruotsiin asti, kun vain työntää ahkerasti.
Kaikista autoista tulee vanhemmiten ooppeleita.
Arvoitus: Mikä on moottoripyörän ja ompelukoneen risteytys? Oikea vastaus: Honda.
