Tavoitteellisille raahelaisbändeille avautuu mahdollisuus päästä kehittämään itseään ammattimaisesti ohjatussa bändikoulutuksessa. Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt Turussa kehitetylle Rock Academy -hankkeelle vuosiksi 2019-2020 yhteensä 587 000 euron rahoituksen, josta 92 000 euroa kohdennetaan Raaheen.
Raahessa ohjattavaksi valitaan kahdesta neljään bändiä. Ne saavat noin kahden vuoden ajan alan ammattilaisilta maksutonta opastusta kaikilla bänditoimintaan liittyvillä osa-alueilla.
Turun kaupungin nuorisokeskuksen toiminnanjohtaja Tomi Arvas sanoo Rock Academy -toiminnan alkavan Raahessa jo helmi-maaliskuun aikana.
– Nyt aletaan valita bändejä ja sen jälkeen aloitetaan meidän luoman formaatin mukainen bändivalmennus, jolloin Raahessa alkaa käydä alan ammattilaisia pitämässä klinikoita eli eri alojen koulutus- ja sparrausjuttuja.
Käytännön toiminnasta vastaavat Raahessa kaupungin nuorisotoimi ja kulttuuritoimi, mutta ministeriön myöntämien rahojen käytöstä vastaa Turun kaupunki. Rock Academy -ohjelmalla edistetään nuorten osallisuutta, toimijuutta ja elämänhallintaa sekä tuetaan harrastustoimintaa tavoitteellisen ja ammattimaisesti ohjatun bänditoiminnan keinoin. Tavoitteena on kasvattaa musiikkialaa laajasti ymmärtäviä nuoria, joilla on hyvät valmiudet edetä alalla niin halutessaan.
– Koska bändit joutuvat pakertamaan Suomessa vähän yksinään, pureudutaan tässä niiden jeesaamiseen. Tällä toimintamallilla tuodaan bändejä ulos treenikämpistä ja samalla tarjotaan myös muulle nuorisolle tarttumapintaa, sanoo Arvas.
Rock Academyyn liittyy hänen mukaansa paljon muutakin kuin musiikkia. Turussa toimintaan on otettu bändien lisäksi mukaan esimerkiksi kirjoittamisesta, valokuvaamisesta tai videoiden tekemisestä kiinnostuneita nuoria.
– Tässä pystytään tarjoamaan alustaa aika laajalle harrastustoiminnalle.
Rock Academy -toiminnan kohderyhmänä ovat alle 29-vuotiaat nuoret. Tomi Arvas sanoo käytännön kuitenkin osoittaneen, että bändikoulutukseen sopivin ikähaarukka on 15-vuotiaista hieman yli 20-vuotiaisiin nuoriin.
– Tämä on täysin vapaaehtoista toimintaa ja kaikki palvelut ovat ilmaisia, mutta edellytämme mukaan lähteviltä nuorilta aikamoista aktiivisuutta, sitoutumista ja läsnäoloa, hän kertoo.
Turussa Rock Academy on toiminut vuodesta 2011 alkaen.
– Mietimme, mitä kaikkea bändeille pitäisi nykyään opettaa, että ne pääsisivät eteenpäin ja toiminnasta tulisi tavoitteellisempaa. Vertasimme sitä ihan suoraan junioriurheiluvalmennukseen, missä on ammattivalmentajia, huipputason suorituspaikat, harjoituksia monta kertaa viikossa, ja missä palautetta annetaan jatkuvasti, kertoo Arvas.
Tarjouskilpailu Rock Academy -hankkeeseen Raahessa otettavien bändien ohjauksesta ja musiikin esituotannosta päättyi perjantaina. Tarjouspyynnön mukaan palveluntuottajalla on oltava Raahessa käytössään tilat, joissa kokonaisen bändin ohjaaminen ja musiikin äänittäminen on mahdollista.
Turkulainen toimintamalli
Valtakunnallinen Rock Academy Finland on alkujaan Turun nuorisoasiainkeskuksen luoma malli, joka tarjoaa maksutonta sparrausta ja koulutusta ammattimaiseen toimintaan tähtääville nuorille yhtyeille.
Kaksivuotinen Rock Academy -ohjelma tarjoaa mukaan valituille yhtyeille ohjattuja treenejä ja ohjattua studiotyöskentelyä, musiikkialan ammattilaisten pitämiä klinikoita, esiintymismahdollisuuksia, laadukkaat videotuotannot ja promokuvat, alueellisen musiikkialan yhteistyöverkoston sekä Turku Rock Academyn tuen musiikilliseen kehitykseen.
Rock Academy on tarkoitettu minkä tahansa musiikkigenren bändeille, joiden jäsenet ovat alle 29-vuotiaita.
Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamassa hankkeessa ovat vuosina 2019-2020 Raahen lisäksi mukana Rovaniemi, Kemi, Kuopio ja Kouvola. Hanketta koordinoi Turun kaupunki ja Turku Rock Academy.