Eeli oli yh­teis­kun­nal­li­nen tark­kai­li­ja ja ru­noi­li­ja

Runoilija Eeli Yli-Mattila oli yhteiskunnallinen tarkkailija.

Kuva: Raahen Seutu

Eeli Henrikki Yli-Mattila syntyi 6.11.1919. Hän oli parhalahtisen pienviljelijäperheen seitsenpäisen lapsikatraan nuorin. Hän kävi kansakoulun. Pienellä kotitilalla hän viihtyi nuoruusvuotensa.

Hän palveli jatkosodassa viestipataljoona 31:ssä ja jalkaväkirykmentti 11:ssä osallistuen Vasovaaran, Latvajärven, Vuokkiniemen, Ponkalahden ja Uhtuan länsipuolen taisteluihin. Hänelle myönnettiin jatkosodan muistomitali.

Yli-Mattilan suvussa kulkee perimätieto, että Eeli tapasi tulevan vaimonsa Kerttu Sofia Oravisjärven (1924-1988) iltamissa, joissa hän lausui runoja ja Tuhkalan veljekset soittivat. Avioliittoa solmiessaan he olivat kolmikymppisiä.

Yli-Mattilat muuttivat vuonna 1952 Arkkukarin Puolimatkaan Kuusela-nimiselle tilalle, jossa viihtyivät koko ikänsä.

Yli-Mattila kirjoitti Kuuselasta runon, joka syntyi aikana, jolloin valtatie kulki vanhassa uomassa: Portti katveessa koivujen / Tuoksua tuomien, sireenin – / Ympäri metsien huminaa – / lehto ja hakamaa…/ kummulla muistojen kultaamain / kulkivat vuosien saattueet / ohitse, ohitse rientäneet… / Kätköönsä ahnas aika ne vie, / pitkä päättymätön tie, / kuin sammuva laulu aaltojen / takana kanervakankaitten…

Yli-Mattilan Sinikka-tytär määrittelee isänsä ammatiksi sekatyömies, joka teki ammatikseen töitä maanviljelyksestä rakennustöihin. Eräs hänen ystävänsä sanoi, että Eeli oli hyvä työmies. Riski kaveri. Hänen tiedetään sanoneen, että hän oli Rautaruukin 17. työntekijä. Hän jäi eläkkeelle Rautaruukilta 1960-luvun puolivälissä.

Raahelainen maisema -kirjan alkusanoissa vuonna 1974 hän runoilee: Öin ja päivin masuunissa / hehkuu malmivirta kuuma. / Majakkana korkeuksissa / viaduktin hehkun huuma… / Sieltä maineen siivet kantaa / kauas aikaan tulevaan, / niin kuin meri Raahen rantaa / tuutii iät aalloillaan.”

Yli-Mattila harrasti kirjoittamista 13-vuotiaasta lähtien. Kirjoittaminen oli hänelle luonnonlahja. Aiheet kypsyivät ensin hänen sisimmässään ja sopivan hetken tullen tulivat ulos novelleina, runoina, näytelminä, pakinoina ja aforismeina. Kirjoittamisessa hänellä ei ollut raja-aitoja.

Ensimmäisiä tekstejään hän sai kansien väliin vuonna 1942. Tuolloin julkaistiin yhteisteoksena Korsusta korsuun -kirja, joka kertoi sota-ajan kokemuksista.

Vuonna 1970 hän osallistui Pohjoista puhetta -antologiaan. Vuonna 1973 ilmestynyt Herra pääministeri nukkuu -runo- ja mietekirja nostaa esille Yli-Mattilan, joka on yhteiskunnallinen tarkkailija. Hän haluaa ja hän voi ja uskaltaa repiä vanhaa, mutta hän on ennen kaikkea uuden rakentaja.

Niin se on: Sata pyrki huipulle jonne yksi pääsi ja / ne 99:n olivat hänen porraspuitaan.

Vuonna 1974 ilmestynyt kirja Raahelainen maisema oli tarkoitettu jokaisen käteen, sellaisenkin, joka ei yleensä runoutta lue. ”Raahensalo nukkuu ja Pattijoki nukkuu, ja Saloinen se viuhtoo kuin vimmattu. Siikajoki teuhaa ja Revonlahti reuhaa, ja Paavola on Ruukiksi rimmattu.”

Tunnustusta teoksilleen Yli-Mattila sai useilta tahoilta. Hänen tekstejään luettiin radion mietelauseina. Pekkateatterille kirjoitettua näytelmää Oolanin sota esitettiin täysille katsomoille. Hän sai vuonna 1980 Raahen kaupungin taidetunnustuspalkinnon yhdessä Risto Sassalin kanssa.