Elämä jatkuu eri­lai­se­na lapsen kuo­le­man jälkeen

Eila Kultalalla on takanaan pitkä talvi ja kevät. Hönen poikansa Janne Sandroos katosi viime marraskuussa selittämättömästi. Janne löytyi huhtikuun lopulla Pyhäjoesta. Hän tietää, ettei elämä koskaan palaa entiselleen. Ihmisten osanotto ja apu ovat lohduttaneet päivästä toiseen.

Janne Sandroos oli kuollessaan 43-vuotias.

Pyhäjokinen Janne Sandroos katosi marraskuussa ja löytyi hukkuneena huhtikuussa Pyhäjoesta. Jannea etsittiin hartaasti viisi pitkää kuukautta.

Eila Kultala puhuu pojastaan vuoroin iloisesti, vuoroin surullisesti. Eläinrakas Janne viihtyi paljon yksikseen, mutta seurassa hän oli hauskuuttaja ja vilkaskin. Koirilla oli ensisija Jannen sydämessä.

–Meillä oli Anu, schäfer, kun Janne oli pieni. Tuolla ulkona se Janne pyöri Anun kanssa päivät pitkät.

Maatalossa lapset osallistuivat myös maataloustöihin ja toimimaan eläinten kanssa. Nyt Jannen koirat ovat haudassa metsänreunassa. Viimeisin koira, Annikin tuli matkansa päähän.

Janne oli tullut perjantaina 18.11. pyörällä Niskanmäelle, josta hän lähti kaverinsa kanssa jalkaisin kohti jäähallia. Vanhan Shellin pihalla Jannesta tehtiin viimeiset havainnot klo 19 aikoihin, jolloin hän yhtäkkiä katosi.

Eila Kultala arvelee, että melko varmasti Janne teki kuten kuulemma monet muutkin uhkarohkeat jalkamiehet, eli oikaisi Pyhäjoen pohjoishaaran siltatyömaan kautta kohti kotia ja Annalankangasta. Sää oli surkea, satoi sakena lunta ja räntää.

–Varmaan hän liukastui ja putosi jokeen.

Humalallakin oli osuutensa. Mitään väkivaltaan viittaavaa ei ole havaittu.

Eila Kultala ei jossittele, eikä myöskään syytä ketään.

–Mitä se jossittelu auttaisi? Se, mikä on tapahtunut, on tapahtunut, eikä sitä muuta mikään.

–Janne oli äkkipikainen ja -liikkeinen. Hän varmaan ajatteli, ettei viitsi lähteä koko jäähalliin ja lähti painelemaan kotiinsa.

Hän on ehtinyt kerrata katoamista loputtomasti.

–Yöt ovat olleet hankalia. Kiikkutuolissa olen istunut ja itkenyt. Joskus olen ottanut nukahtamislääkkeen puolikkaan, että olen päässyt uneen.

Hän kertoo myös yrittäneensä säästää itseään, harrastaa jotain muuta. Jannen asunnolla on edelleenkin vaikea käydä.

–Minua on lohduttanut tämä värssy: "Ja usko, äiti, niin hyvä on olla enkelten kanssa taivaan vainiolla".

Hän ihmetteli jo lauantaina, 19. marraskuuta, kun Janne ei vastannut tekstiviesteihin. Hän oli toisen poikansa pojan kastejuhlassa Keski-Suomessa ja lähetti viestin, että pikkupoika sai yhdeksi nimekseen Kalle Eilan isän mukaan, kuten Jannekin oli etukäteen arvellut.

Kun Janne ei sunnuntainakaan vastannut soittoihin, heräsivät epäily. Työkaverit huolestuivat, kun Janne ei tullut maanantai-aamuna töihin. Jouduttuaan Pyhäjoelle maanantaina iltasella, Kultala meni heti katsomaan Jannen asuntoa.

–Ajattelin, että siellä se poika on, loukannut itsensä tai jotain.

Asunnossa oli kuitenkin vain Anni-koira, joka haukkui kovasti.

–Koira oli ihmeellinen, Aivan kuin se olisi aavistanut. Se meni suoraan minun autolle, siis tiesi millä autolla lähdetään.

Varsin pian Eila Kultala ajatteli poikansa menehtyneen. Väliin hän elätteli toivoa, että jospa joku selitys 43-vuotiaan Jannen katoamisesta sittenkin ilmenisi. Kaikki tosiasiat puhuivat kuitenkin sitä vastaan.

Kun päiviä ja viikkoja kului, eikä Jannea löytynyt, äidin toivo hiipui. Ainoa toivo oli, että Janne löytyisi, että hänet voitaisiin haudata. Hautajaiset ovat ensi lauantaina, 27. toukokuuta.

Eila Kultala sanoo arvanneensa heti, millä asialla poliisit liikkuvat, kun he tulivat kertomaan hänelle ruumiin löytymisestä joesta 27. huhtikuuta.

Taskusta löytyi lompakko ja Jannen ajokortti. Kännykkä ja avaimet ovat edelleen hukassa. Lopullinen varmistus tuli, kun hammastutkimukset valmistuivat.

–Kaikki ovat ottaneet tämän sydämelleen, se on lohduttanut. Jannen työkaveritkin kävivät täällä muistelemassa Jannea, ja kertoivat, kuinka häntä kaivataan. Se tuntui hyvältä.

–Poliisi teki valtavasti töitä selvittääkseen kaiken mahdollisen, kiittelee Kultala.

Lämpimät kiitokset lähtevät myös kaikille niille pyhäjokisille ja ulkopaikkakuntalaisille, jotka ovat myötäeläneet ja tukeneet. Etsijöiden työtä hän arvostaa suunnattomasti. Myös poliisi on kiitollinen saamastaan avusta.

–Itse en alkuun pystynyt lähtemään minnekään, ainakaan etsimään. Minulle toimitettiin tänne jopa ruokaa, hän kiittää.

Erityisesti hän kiittää Jannen havainnutta vapaapalokuntalaista, joka tarkkaili jokea ja kiikaroi joka päivä ja havaitsi Jannen ruumiin.

Kun ihminen katoaa, tulevat myös käytännön murheet.

–Vaikeinta oli se, että piti yrittää hoitaa Jannen asioita, mutta koska minulla ei ollut valtakirjaa, en voinut sitä tehdä.

Henkilötietolaki on tiukka. Käräjäoikeus ei antanut poliisille oikeutta edes Jannen puhelintietojen katsomiseen. Vasta nyt, kun kuolemalle on tullut varmistus, asioiden hoitaminen on helpompaa.