Nukuin oikein hyvin. Laitamme nukkumaan noin kello 23 ja nukumme kahdeksaan, yhdeksään.
Päivä alkaa hyvin kun herätään kotona ja on nukuttu hyvin. Sakari keittää kaurapuuron joka aamu ja kahvit päälle. Laatikosta haetaan posti, istutaan pöydän ääreen, luetaan lehdet ja kuunnellaan radiosta YLE1:stä.
Luin viimeksi Hannele Pokan kirjan Marja ja Niila. Kirja kertoo helsinkiläistytöstä, joka on kulkeutunut Lappiin ja tapaa siellä Niilan. Kirjaa oli kiva lukea ja näki, että lappilaisuus on Pokalle tuttu aihe. Luen aika paljon, ostan kirjoja kirpputorilta.
Olen innostunut milloin mistäkin. Minut saa nopeasti höynäytettyä mukaan, mutta innostus saattaa lopahtaa. Olen kestoinnostunut runoista, teatterista, käsitöistä ja lukemisesta.
Nauroin kun ekaluokkalainen tyttärentyttäreni oli ollut kaverillaan kylässä ja äitinsä sitten kuuli kun tämä kertoi miten kaverilla oli ihan tavallisen näköinen mummu – ei niin pitkä kuin toinen mummu eikä niin lyhyt kuin Liisa-mummu.
Itken aika harvoin. Minua kyllä itkettää ja liikutun helposti, varsinkin kun urheilukilpailuissa nostetaan Suomen lippu salkoon tai eläimille sattuu elokuvissa jotakin.
Minua huolettaa kun ajattelen omia lastenlapsiani, että millainen maailma heillä on elettävänä. Heidän pitää oppia erilaiseen niukkuuteen. Minun sukupolveni ihmiset oppivat siihen, että asiat menevät koko ajan parempaan suuntaan. Tulevaisuudessa niin ei ehkä ole.
Haaveilen näin talvella kesästä. Yleensä illalla nukkumaan mennessä tulee haaveiltua paljon kaikenlaista.
Harrastan lukemista, kuorolaulua kirkkokuorossa, kirjoittamista, lausuntaa ja käyn tanssimassa Raahe-opiston soololattareissa.
Kotona on hyvä olla. Täällä on niin mukava kaveri.
Perheeni on minulle tärkeä: kolme lasta, heidän puolisonsa ja jälkikasvunsa, puolisoni Sakari ja vanha äitini Oulaisissa. Lapset ovat aina puhuneet meille isoista asioistaan ja ratkaisuistaan, eivät niinkään kysy, mutta kertovat.
Olen oppinut itsetuntemusta, olemaan kiitollinen tavallisen tasaisesta arjesta ja antamaan arvon elämänkumppanilleni ja vanhemmille ihmisille.
Muistan kun tulimme Pattijoelle Kestilästä 1990, panimme merkille miten siisti paikkakunta tämä oli. Tienvarret ja yleiset puistot oli niin hyvin hoidettu.
Yksin ollessani nautin yksinolostani, olen aina nauttinut.
Elämäni on suuri lahja ja mahdollisuus. Ajattelen, että elämäni päättyessä se paras yllätys on vielä edessäpäin.
LIISA MÄNNISTÖ
Syntynyt 1952 Oulaisissa.
Muuttanut Pattijoelle 1990 Kestilästä.
Työskennellyt pisimpään Pattijoen seurakunnassa seurakuntamestarina.
Harrastaa kuorolaulua, teatteria, liikuntaa, käsitöitä, kirjoittamista, tanssimista, lukemista.
JUTTUSARJA
Juhlistamme Raahen 370-vuotisjuhlavuotta julkaisemalla haastattelusarjan oikioista raahelaisista. Juttusarjan oikia raahelainen on Raahessa asuva ja elävä henkilö, jonka tarinaa ei ole vielä paikallislehden sivuilla ehditty kertoa. Hänen ei tarvitse olla avojalakanen, vaan haluamme kertoa tämän hetken raahelaisuudesta.
