KUOLLUT Äitimme Elsa Kustaava Krankkala, o.s. Liikanen, täytti 90 vuotta keskiviikkona 15.1.2018. Tiistaina 23.1.2018 tuli tieto äitimme poismenosta. Suru ja kaipaus saavat nyt muuttua mielissämme kirkkaiden päivien kauniiksi muistoiksi.
Äitimme syntyi 11-lapsiseen uskonnolliseen perheeseen Pudasjärven Livon kylässä. Äidin isä Kalle Liikanen kuoli nuorena, äidin ollessa 15-vuotias. Äiti joutui nuoresta iästä huolimatta ottamaan vastuuta kodin ja seitsemän nuoremman sisaruksen hoidosta. Nuoruusvuosina hän oli töissä isoissa maalaistaloissa, oppi tekemään monenlaisia maatalon töitä. Myöhemmin hän tapasi isämme savotalla, ollessaan siellä keittäjänä. Hän rakastui raittiiseen metsätyömieheen Revonlahdelta.
Isä kotiutui savotan jälkeen tammikuussa 1949 Revonlahdelle hoitamaan kotitilaa käyden välillä Pöyryn voimalaitoksella patotöissä. Äiti palasi savotalta Pudasjärvelle tarkoituksena olla töissä siellä vuoden 1949 loppuun saakka. Vihdoin kesäkuun lopussa he tapasivat uudelleen Oulussa, heinäkuussa menivät kihloihin ja heidät vihittiin Pudasjärvellä 28.8.1949. He muuttuvat Revonlahdelle samana vuonna, äidin ollessa 21-vuotias.
He ostivat Hietakangas nimisen maa- ja metsätilan sekä kotieläimet. Isämme Valde Krankkala sai kodin läheltä Pöyryn voimalaitokselta koneenhoitajan vakinaisen työn. Elämän tukipilareiksi rakentui isän koneenhoitajan työ ja Hietakankaan tilan hoito.
Äidin erityisenä huolenaiheina olivat kevättulvien tuomat isämme vaaratilanteet voimalaitoksella ja sinne padon kautta tehtävät vaaralliset työmatkat. Jääpadot nostivat muutamia kertoja veden voimalaitoksen sisälle.
Isämme joutui poistumaan voimalaitoksen katon kautta. Pato oli kapea ja vesi virtasi padon yli. Kulkeminen padon kautta oli tosi vaikeaa ja vaarallista. Olihan isämme työkavereita hukkunut ja erään työkaverin pikku poika. Kaikki nämä tapahtumat koskettivat meitä.
Työuran loppuvaiheessa isän tasapainosairaus lisäsi entisestään näitä huolia. Onneksi isämme selvisi sairaseläkkeelle ja sai loppuelämän olla kotona äidin toimiessa omaishoitajana. Perheeseen syntyi 6 lasta. Meillä lapsilla oli hyvä äiti ja isä, hyvä koti ja monipuolisen kasvuympäristö. Äiti pystyi asumaan rakkaalla Hietakankaalla syksyyn 2016 saakka.
Nuorena äitimme toivoi, että saisi raittiin miehen ja tämä toive toteutui. Vanhempana hän toivoi, että voisi asua mahdollisimman pitkään Hietakankaalla, tämäkin toive toteutui. Hän sai asua siellä 21- vuotiaasta lähes 89-vuotiaaksi eli 68 vuotta. Viimeisen elinvuotensa hän asui Palvelukeskus Puistolassa Siikajoella.
Äitimme oli hyvä keskustelija, kuuntelija, nauravainen ja hyväntahtoinen. Hänelle lapset olivat tärkeitä ja hän puhui myös lapsista muille ihmisille. Hän kannusti meitä työntekoon, koulunkäyntiin ja oli opettajien tukena. Opettajilta tuli myös kannustavaa palautetta. Opettajat, terveyssisar, kätilö, eläinlääkäri, naapurit ja ystävät olivat tärkeitä kylän tukihenkilöitä, joilta saimme tarvittaessa apua.
Kun olimme lapsia ja nuoria, me tarvitsimme Sinua. Kun Sinä vanhenit, niin Sinä tarvitsit meitä.
Tunsit meidät loppuun saakka. Kysyit vielä viimeisinä päivinä, meneekö meillä hyvin.
Kiitos, äiti.