En­si­ker­ta­lai­se­na isoon roo­liin: Ta­pios­ta kuo­riu­tuu naisten hui­put­ta­ja

Miehistä on jatkuva puute kaikissa teattereissa. -Miehiin saattaa iskeä arkuus ja ujous. Toisaalta taas monella ei ole käynyt mielessäkään, että voisi näytellä, Tuomas Lantela sanoo.

Tapion Killu-kissa ottaa juuri niin rennosti kuin näyttelijäkin pyrkii asennoitumaan tuleviin esityksiin.

Tuomiojan kesäteatteri toimii entisessä Lapin koulussa. Nuorisoseuralla ei enää voi sisäilmaongelmien takia esiintyä.

Tuomiojan uumenista, Navettamaantien päästä löytyy kaikkien naistenhuiputtajien esikuva, Gabriel, vuosimallia 2017.

Auto nostattaa mahtavat pölypilvet taakseen, kun ajan paarmahelteessä kukkivien koiranputkien reunustamaa tietä niin pitkälle kun sitä riittää.

Perille saavuttuani tapaan 42-vuotiaan Tapio Lantelan, joka on kaukana siitä sliipatusta, hunajakielisestä veijarista, joka viilaa linssiin paperikaupan vanhapiikasisaruksia Kristiinaa ja Ulriikaa näytelmässä Gabriel, tule takaisin. Mutta Tapiopa onkin näyttelijä, tosin ensimmäistä kertaa elämässään.

Mites siinä oikein niin pääsi käymään, että teatterin lavalle?

–Olin kylätalon naapurissa tekemässä jarruremonttia, kun siihen tuli Parttimaan Tuomas porisemaan. Yhtäkkiä Tuomas sanoi: "Sinähän voisitkin olla Gabriel." Puolisen tuntia se jankutti, että lähde edes lukemaan se. Eihän se ota jos ei annakaan, Tuomas muistelee naureskellen.

Kun teksti oli luettu, Tapanilta kysyttiin tuleeko hän seuraavalla kerralla. Mies lupasi tulla – ja nyt ollaan enää parin päivän päässä ensi-illasta. Sinne meni vapaa-aika ja alkoi ankara pänttääminen.

Rohkea mies, ei voi muuta sanoa.

Suomen kansa tuntee rakastamansa sydämettömän komedian ennen muuta Valentin Vaalan ohjaamasta elokuvaversiosta ja Tarmo Mannin kylmän laskelmoivasta roolisuorituksesta Gabrielina. Ja yllätys, yllätys – Tapio ei ollut moisesta tarinasta koskaan kuullutkaan, saati nähnyt elokuvaa.

–Kaikki muut tuntuivat tietävän mikä tämä on, paitsi minä. YLEn Elävästä arkistosta olen katsonut mitä siellä on, siinä kaikki.

Roolihenkilöstään Gabrielista Tapio toteaa, että mies on fyysistä työtä kaihtava, joka on huomannut, että rahan eteen ei välttämättä tarvitse muuta kuin hyvän supliikin.

–Hän antaa kuvan itsestään varakkaana miehenä ja osaa puhua naiset pyörryksiin.

Yleisön edessä Tapio on ollut ennenkin, tosin ei teatterissa.

–Olen tehnyt keikkaa dj:nä ja vetänyt karaokea. Se antaa vähän varmuutta. Pikkuisen jännittää, mutta onneksi teatterilla on paljon valoja, jotka paistavat silmiin, Tapio naurahtaa.

Onneksi ensikertalainen ei ole näyttämöllä yksin, vaan hänellä on kokeneempia "sisaria" samaa venettä soutamassa.

Tapio on elellyt nautinta-alueellaan Tuomiojalla 13 vuotta, mutta ei ole koskaan käynyt katsomassa yhtään paikallisen nuorisoseuran esitystä.

Ensimmäistä kertaa elämässään hänellä on kädessään plara, käsis.

Käsikirjoitus alkaa olla sen näköinen, että sen kanssa on aherrettu. Vei aikaa saada tekstistä niskalenkki. Mika Waltarin mehevä, vanha suomen kieli on kaikkine vivahteineen teettänyt töitä.

Tapio moittii 50-luvulla ihmisten puhuneen todella pitkiä lauseita. Nykyään sanotaan asiat paljon nasakammin.

–Lukemista, lukemista, lukemista. Ei siinä sen kummempaa tekniikkaa. Kaverit ovat ihmetelleet, että miten ihmeessä repliikit jäävät päähän.

Muuten Tapio on saanut kuulla pelkästään positiivista ihmettelyä uusimmasta harrastuksestaan. Mies itse tuntee ajoittain myös jonkinlaista ylpeyttä, kun teksti alkaa virrata.

–Ohjaaja Jonna Kettukangas on hyvä, vähän tiukka, mutta ei se toisaalta haittaa. Se panee yrittämään.

Vastanäyttelijöitään Tapio ei ole ennestään tuntenut, mutta tutuksi ollaan tultu reilun parin kuukauden aikana.

Harjoituksissa on naurettu ja hikoiltu. Välillä tökkii, välillä taas luistaa.

–Tarina on aika herkullinen loppujen lopuksi. Ensin se voi tuntua pitkästyttävältä, mutta aika joutuin se alkaa rakentua.