Huono puu pihapiirissä ei ole välttämättä heikkous. Se voi olla alku lahopuutarhalle.
Lahopuista on hyötyä. Niiden on todettu suojelevan terveyttä, sillä ne altistavat mikrobeille.
Marko Leppänen ja Adela Pajunen neuvovat kirjassaan Terveysmetsä (Otava, 2017), että jos puutarhassa on heikentyvä puuvanhus, sen voi jättää paikalleen kuolemaan ja lahoamaan ainakin silloin, jos se ei uhkaa kaatua. Arvokkaimpia ovat ontot jalopuut.
Puuta voi auttaa lahoamaan. Puun voi sahata muutaman metrin korkeudelta pökkelöksi. Lahoamisen edetessä puuhun tulee koristeellisia kääpiä, ja se kerää luokseen omaa elämää, kuten tikkoja takomaan ja tiaisia pesimään.
Terveysmetsä-kirjoittajien mukaan monet tärkeät kasvien pölyttäjät, kuten kovakuoriaiset ja mesipistiäiset, tarvitsevat elinkiertonsa aikana kuolleita puita. Pienet eliöt ovat tärkeä osa lukuisten suurempien eläinten, lintujenkin ravintoketjua.
Moni luonnossa kävijä tuntee jonkin lahopuun, jonka maatumisen vaiheita on kiehtovaa käydä katsomassa. Pihassa olevien puiden hajoaminen tarjoaa hauskaa seurattavaa vuosikymmeniksi.
Maassa makaava, sammaloituva runko soveltuu vaikkapa polun, kasvimaan, leikkipaikan tai tontin reunaan. Siihen voi tehdä myös kaukalon kukille.
Puusta on moneksi, sittenkin kun se ei enää viheriöi. Kuolleena se siirtyy osaksi luonnon kiertokulkua ja tarjoaa elinpiirin muille.
Lahopuutarhassa on myös hifistelyn paikka. – Saatko kasvatettua kääpätarhan, jossa elää 10, 20, 30 eri kääpälajia?, yllyttää Suomen luonnonsuojeluliitto Lahopuusta elämää -esitteessään. Liiton pienen ilmaisen lahopuutarhaoppaan löytää guuglaamalla.
