Kolme orpoa Halusen veljestä muutti Pyhäjoelta Amerikkaan, ensin meni Svante vuonna 1902, sitten Johan Setti 1907 ja vielä viimeiseksi Frans vuonna 1925.
Heidän vanhempansa olivat kuolleet, kun pojat olivat vielä lapsia ja he olivat enonsa Jaakko Viirteen hoivissa. Äiti Sofia, os. Viirret oli kuollut 1880, ja isä Johan Halunen vuonna 1888.
Miehet löysivät paikkansa Massachusettsin Carvetin kaupungin karpaloviljelmiltä ja karpalon jalostuslaitokselta. Samaa karpalo-bisnestä jatkaa Suomessa nyt vierailevan Donna Halunen-Forandin poika isoisänsä Theodoren ja isoisänsä Svanten tapaan.
Donna Halunen- Forandilla on tunteet pinnassa, kun hän vierailee Annalan kotiseutumuseossa. Vanhan Halusen päärakennukset koristeelliset ruutuikkunat ovat tallessa Annalan vanhan päärakennuksen vintillä.
– Mietin tässä, että isoisäni Svante on katsellut näistä samoista ruuduista läpi.
Mukana Suomen vierailulla on myös Donnan serkku Ted Halunen. Myös molempien puolisot ovat matkassa.
Sattumaa tai johdatusta on se, että serkukset olivat päättäneet viime joulukuussa, että Suomen vierailu toteutetaan viimein.
Sukutukimusta he eivät olleet tehneet, mutta sitten tammikuussa pyhäjokinen Helena Vuolteenaho otti Facebookin kautta yhteyttä Donnaan sen jälkeen, kun hän kun oli löytänyt Facebook-sivuilta vihkikuvan Svante ja Elsa Maria Halusesta.
Helenan isoisä Jaakko Viirret oli Svante Halusen serkku. Helena ja Donna ovat siis 3. serkkuja.
Samaan Annalan tapaamiseen oli tullut nuoremman polven edustajia, Janne Halunen lastensa ja sisarentyttärensä kanssa. Myös Helenan tytär, Tiina Teräslahti, oli mukana, samoin Pasi Halunen.
Donna vieraili aikaisemmin myös Kivijärvellä, josta hän löysi isoäitinsä Elsa Maria os. Kotilaisen synnyinkodin.
– Itkin sielläkin, Donna tunnustaa.
Hän kertoo, että Carvet oli käytännössä suomalaissiirtolaisten kaupunki. Liki kaikilla oli suomalaiset sukunimet, Halusten lisäksi samalla kadulla asui Heikkilöitä, Mäkiä ja Johnsoneita.
Donna puhuu myös hieman suomea, sillä hänen isänsä Theodore oli nuorin Svanten ja Elsan lapsista ja he olivat puhuneet keskenään suomea, jolloin myös Theodore sitä oppi. Hän opetti suomea puolestaan Donnalle.
Donna asuu edelleen Carvetissa, mutta Ted Halusen perhe muutti jo vuosikymmeniä sitten San Joseen, Kaliforniaan.
Ted Halunen sanoo tuntevansa myös voimakkaita tunteita.
Heille suomalaisuus on ollut totta tähänkin saakka, mutta nyt tavattuaan suomalaisia sukulaisiaan ja esivanhempiensa kotipaikkoja, tunteet ovat vieläkin voimakkaampia.
Halusten veljesten jälkeläisiä asuu ja elää USA:ssa runsaasti. Donna Halunen-Forand uskoo, että Suomen vierailuja on tulossa myöhemminkin, nyt kun pää on avattu.
Erityisen mieleenpainuvaa heille ovat olleet vierailut kirkoissa ja vanhoilla suvun asuinsijoilla ja tutustuminen suomalaisiin sukulaisiin.
Siirtolaisuus on nyt ajankohtaisempi aihe kuin ehkä koskaan. Nyt Amerikkaan mentäisiin, jos päästäisiin, esimerkiksi Meksikosta.
Mai Tolonen on koonnut faktaa ja fiktiota kiehtovasti yhteen romaanissaan Kupai nau – nähdään pian (OK-kirjat, Turku 2018). Kirja kertoo neljän suomalaisen tarinan Amerikassa.
Jokainen heistä on jättänyt entisen elämänsä ja lähtenyt suurin toivein kohti uutta elämää, onnea ja rikkauksia.
Miksi he lähtivät, mikä sai heidät jättämään kaiken ja suuntaamaan kohti tuntematonta. Näitä kysymyksiä kirjailija pohtii kirjassaan.
Apuna hänellä oli omien sukulaisten lähettämiä Amerikan kirjeitä ja myös siirtolaisinstituutin arkistot. Myös kansalliskirjaston digitoidut arkistot ja monet lähteet ovat vahvistaneet kirjan tietopohjaa.
Kirjan henkilöt, Albin Määrinkäinen, August Leppimäki, Sofia Lönnberg ja Johan Liljestrand nousevat laivaan Hangosta ja vaihtavat alusta myöhemmin Englannissa. Henkilönimet ovat keksittyjä, mutta heidän kokemuksistaan monet tosia.
Elämä ei ole helppoa, mutta sopeutumisessa auttoivat muut suomalaiset.
