Tulevana sunnuntaina, 5. heinäkuuta, järjestetään Avoimet puutarhat -tapahtuma, jossa on mukana kolme alueen puutarhaa. Ylimattilan Arboretum Parhalahdelta, Ruusumuorin piha Lasikankaalta ja Särkän Perannataimisto Arkkukarista.
Suomen laajuisesti mukana on yli 400 kohdetta. Niistä 30 on mahdollista tutustua myös etänä, tapahtuman Youtube-kanavalle sunnuntaina julkaistavien videoiden kautta.
Puutarhojen portit ovat avoinna kello 12 – 17. Vierailujen aikana on mahdollista hankkia itselleen uusia pihaideoita, sekä perehtyä uusiin kasvilajeihin ja niiden hoitoon.
Ylimattilan Arboretumissa on mahdollista tutustua noin 360 eri puu- ja pensaslajikkeeseen aina omenapuista ruusu- ja marjapensaisiin. Parhalahdella perennakumpareeseen on istutettu yli 600 perennaa, eli monivuotista kasvia.