Koulukadun ja Reiponkadun kulma on ainoa kadunkulma Raahessa, jossa on jäljellä neljä 1800-luvun taloa. Yksi niistä on keltainen vinkkelitalo, jonka seinään on kiinnitetty kyltti, josta selviää, että talo on ollut Raahen seurakunnan kappalaisen ja vuodesta 1923 kirkkoherran pappilana. Tässä ovat asuneet kirkkoherrat O.K. Heliövaara vuosina 1922-1928 ja F.B.A. Orkamaa vuosina 1935-1953. Osoite: Reiponkatu 44 tai Koulukatu 16 mutta yleensä kirjeet tulivat osoitteella: Raahe Pappila.
Arvokas rakennus
Raahen vanha pappila on rakennettu vuonna 1812 Raahen palon (v. 1810) jälkeen. Henrik Lilius kirjoittaa Raahen Pekkatori -väitöskirjassaan rakennuksesta näin: ”Rakennustyyppi edustaa vastakohtana vaakalaudoitetuille julkisivuille pystyvuorausta, jossa lautojen saumat on peitetty saumarimoilla ja josta kattolistaa lukuun ottamatta puuttuu muu vaakajäsentely. Sen sijaan julkisivutyypissä saattaa esiintyä pilastereita. Tämä julkisivutyyppi, joka sellaisenaan edustaa 1700-luvun perinnettä, on suhteellisen yleinen. Sitä edustavat mm. Cortenkatu 5 ja Vanha pappila Reiponkatu 44 – Koulukatu 16.”
Ennen toista maailmansotaa tehtiin pappilan julkisivussa merkittävä korjaus. Toisen ikkunan kohdalle Koulukatua idästä päin oli tehty katuovi kirkkoherranviraston sisäänkäynniksi. Se poistettiin ja ikkuna palautettiin entiselle paikalleen, jolloin fasadi tuli jälleen rikkumattoman yhtenäiseksi. Tuulikaapista tehtiin keittiöön alkovi. Sisäänkäynti kirkkoherranvirastoon avattiin talon päädystä.
Palveluksia sisän kautti
Talon viimeisessä huoneessa Koulukadun varrella oli kirkkoherranvirasto eli kanslia. Se oli auki määräaikana, mutta auliisti annettiin papinkirja myös sisän kautti. Kanslia oli todellinen sakraalitila: siellä lohdutettiin kuolleen omaisia ja sovittiin hautauksista, siellä tavattiin avioliittoon aikovia ja vastasyntyneen pienokaisen vanhempia.
Useasti rovasti Orkamaa joutui kovistelemaan pappilan lapsia, kun he metelöivät asiakkaan herkän mielentilan vallitessa viereisessä virastossa. Kanslian nurkassa seisoi suuri palonkestävä teräskaappi arkistoitavia papereita varten.
Rovastinrouva Sylvi Orkamaa toimi Raahessa sodanaikaisen Suomen Huollon johtajana sekä kielten tuntiopettajana keskikoulussa. Lisäksi hän osallistui seurakunnalliseen toimintaan ompeluseuroissa, pyhäkoulun opettajana ja puhujana monissa tilaisuuksissa ja juhlissa.
Talonmies Axel Sundman
Reiponkadun puolella avautui leveä portti pihalle, ja portista Jaakopin lähteelle päin kadunvartta myöten sijaitsi hellahuone, sauna ja kaksi ulkovajaa. Pisimpään talossa asuivat Sundmanit 1930-luvulla. Axel toimi sivutoimisena talonmiehenä käyden työssä Santaholman sahalla, Aino-rouva hoiti pappilan elikot.
Axel oli ruotsinkielinen, Ahvenanmaalta kotoisin. Hän oli ammatiltaan merimies, joka töitä hakiessaan oli ajautunut Oulaisiin ja avioitunut Piltosen Aino-tyttären kanssa. Hän puhui huono suomi. Kun he naapurissa asuneen Berghin neidin kanssa puhuivat ruotsia, niin se oli komiaa kuultavaa. Perheen kotikieli oli suomi, mutta isää nimitettiin papaksi ja äitiä mammaksi. Raahessa puhuttiinkin yleisesti Sundmanin Papasta ja Mammasta.
Sundmanin perhe osallistui joulunviettoon pappilan väen kanssa. Pappa oli usein sovittu joulupukiksi ja hän siksi joutui lähtemään kesken kaiken sahalle töihin. Kun pukki tuli pappilaan, hänellä oli niin kova kurkkukipu, ettei hän voinut sanoa sanaakaan. Mutta muuten hän esiintyi mainiosti: sähisi ja suhisi, ja pyöritteli keppiään taitavasti ja jakoi lahjat hilpeästi liikehtien. Kaikilla oli oikein hauskaa, etenkin kun kaikki tiesivät, ettei pukki voinut puhua eikä pukahtaa ruotsinvoittoisen puheensa takia.
Peruskorjattu talo
Seppo ja Eija Ojala palauttivat tyhjillään olleen ja rapistuneen talon pitkälle entiseen loistoonsa. Nykyiset omistajat ovat asuneet talossa vuodesta 2014 ja tykkäävät asua tässä.