Inf­luens­sa­ro­kot­teet ovat myö­häs­sä

Influenssarokotukset pääsevät alkamaan tänä vuonna tavallista myöhemmin.

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä järjestää tämänvuotisen influenssarokotusviikon hieman tavallista myöhemmin, koska rokotetta ei ole vielä saatavilla.

Sen lisäksi, että rokote on myöhässä, sitä aletaan jaella pienissä erissä. Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän palveluesimies Paula Niemelä kertoo, että rokottamiset kannattaa aloittaa vasta siinä vaiheessa, kun rokotetta on saatu riittävästi.

Yleensä rokotukset on järjestetty viikoilla 46–47, mutta tänä vuonna ajankohdaksi on alustavasti suunniteltu viikkoa 49, eli joulukuun ensimmäistä kokonaista viikkoa.

Siihen mennessä rokotteita on saatu tarpeeksi suuri määrä, jotta massarokotus voidaan järjestää.

Rokotukset annetaan Kirkkokadulla Neuvorassissa. Rokotteen saavat ilmaiseksi kaikki riskiryhmiin kuuluvat ja riskiryhmiin kuuluvien lähipiiri. Myös terveydenhuoltohenkilöstö kuuluu ilmaisen rokotteen piiriin.

Niemelä sanoo, että ensimmäiseksi rokotetaan terveydenhuollon henkilökunta.

Hyvinvointikuntayhtymässä toivotaan, että mahdollisimman moni kävisi rokottamassa itsensä rokotusviikon aikana. Silloin rokotuksiin on varattu henkilökuntaa ja rokotteita. Prosessi pyritään tekemään sellaiseksi, että asiakkaat eivät joutuisi odottamaan pitkiä aikoja.

Niemelä sanoo, että kaikille viikko ei tietenkään välttämättä sovi.

Jos itse tai lähipiiri ei kuulu riskiryhmään, rokotteen voi hankkia apteekista omakustanteisesti itse ja käydä Neuvorassissa pistätyttämässä sen.

Tänä vuonna julkisessa terveydenhuollossa käytetään rokotetta, jossa on käytetty kahta A-viruksen ja kahta B-viruksen kantaa. Rokotteen molemmat A-viruskannat on vaihdettu viime kaudesta. Rokote antaa suojaa myös sikainfluenssan jälkeläisvirusta vastaan.

Maailman terveysjärjestö WHO valitsee vuosittain rokotteeseen ne viruskannat, jotka todennäköisimmin aiheuttavat influenssaa.

Rokotus antaa suojan noin kaksi viikkoa rokottamisen jälkeen. Influenssaepidemia on yleensä pahimmillaan joulun ja uudenvuoden tienoilla, joten joulukuun alussa annetut rokotteet ovat ehtineet antaa siihen mennessä jo suojan.

Rokotuksen voi ottaa myös epidemian aikana, sillä epidemia etenee vaiheittain alueellisesti. Eri influenssavirukset voivat olla liikkeellä eri aikaan.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL kertoo sivuillaan, että parhaimmillaan influenssarokote torjuu terveillä työikäisillä 5–8 influenssaa kymmenestä, lapsilla 5–8 influenssaa kymmenestä ja ikääntyneillä joka toisen influenssan.