Koronapandemian takia Raahen jäähallin käyttö on ollut kuluneen talvikauden aikana rajattua ja joukkueet ovat joutuneet siirtämään otteluita eteenpäin pitkin kiekkokautta.
Ottelusiirtojen takia jääkiekkoliitto on jatkanut kevään kilpailukautta useissa sarjoissa siten, että kilpailukausi päättyy tänä keväänä lauantaina 16. huhtikuuta.
Raahen rakennetun ympäristön lautakunta päätti jatkaa jääaikaa myös Raahen jäähallissa. Alunperin oli tarkoitus pitää halli jäädytettynä 10. huhtikuuta saakka, jolloin perinteinen RS-turnaus loppuu. Lautakunnan päätöksellä jääaikaa jatkettiin viikolla, joten jään sulatus aloitetaan lauantaina 16. huhtikuuta vuorojen päätyttyä.
Kesän jälkeen aloitetaan jään teko elokuun alussa ja vuorot tulevalle 2022–2023 kaudelle alkavat 8.