Revonlahden Taukokartanon isäntä Markku Leinonen on tullut tuttuakin tutummaksi kylän läpi virtaavan Siikajoen kanssa viimeisten 30 vuoden aikana. Alkuvuosina joki ei tosin mieltä ylentänyt.
–Veden laatu oli huono. Joki suorastaan haisi loppukesän kuumina päivinä kun vesi oli vähänä.
Onneksi tilanne on muuttumassa.
–Oma näppituntuma on, että joki on huomattavasti paremmassa kunnossa kuin silloin alussa. Joen yläjuoksulta ei tule enää humusta yhtä paljon. Käsittääkseni joen kuormitus on vähentynyt muutenkin, Leinonen arvioi.
Kesämökkinsä rannasta Leinonen on pannut merkille senkin, että joella on vuosi vuodelta enemmän elämää ja toimintaa.
–Joella liikutaan enemmän. Ja mikäs on uidessa ja meloessa: joki on mukava paikka lorkkimiseen.
Joen tilanne on muuttunut paremmaksi myös kalastuksen suhteen.
–Kun veden laatu on parantunut, kalojen makuvirheet ovat vähentyneet. Revonlahden osakaskunta istuttaa jokeen joka kesä pyyntikokoista kirjolohta, ja se jos mikä houkuttelee kalastajia joelle. Jos jotakin toivoa saisi, niin vapaita rantoja kalastusta varten saisi olla nykyistä enemmän, Markku Leinonen arvioi.
Alajuoksullakin istutetaan kirjolohta. Siikajoen osakaskunnan hoitokunnan jäsen Heikki Eskola kertoo, että kesän aikana jokeen on istutettu kaksi kertaa pyyntikokoista kirjolohta, molemmilla kerroilla sadan kappaleen satsi.
–Ei mitään sinttejä, vaan keskimäärin 1,2 kiloisia jötiköitä.
Monet vapakalastajat tykkäävät taistella myös haukien kanssa, ja niitä joessa riittää. Samoin ahvenia. Sen sijaan harjus tai taimen ovat enemmänkin onnenkantamoisia.
–Molempia on jokialueelle istutettu, mutta syystä taikka toisesta varsinkaan harjus ei tunnu Siikajokeen kotiutuvan.
Jokiveden laadulle Heikki Eskola antaa arvosanaksi välttävän.
–Makuvirheistä en ole viime aikoina kuullut. Olen raatauttanut virvelimiehiä, mutta eivät ole moittineet kalojen makua.
Siikajoen kaloille on pitkään ollut tyypillistä ikävä sivumaku, "turppaan maku", josta ovat kärsineet etenkin loppukesän ja syksyn herkut nahkiaiset.
Siikajoki on nimensä mukaisesti siikojen koti. Aina syksyisin isot vaellussiiat nousevat merestä jokeen kutemaan. Vuosikymmenien ajan kudun onnistuminen on varmistettu lippoamalla emokaloja talteen ja lypsämällä niistä mäti ja maiti. Hedelmöitetty mäti kiidätetään kalahautomoon, jossa se muhii talven ylitse. Keväällä vastakuoriutuneet poikaset kuskataan vielä kovemmalla kiireellä takaisin kotijokeen kasvamaan.
Kalahautomoon turvautuminen on ollut tarpeen, koska joen olosuhteet ovat olleet liian huonot siianmädin kehittymiselle.
Viime vuosina on saatu lupaavia viitteitä, että siianpoikasia kuoriutuu myös joessa. Siikajoen osakaskunnan puheenjohtaja Martti Patokoski sanoo odottavansa mielenkiinnolla tulevia koekalastuksia.
–Elämme toivorikkaita aikoja.
Osakaskunnan suunnitelmissa on myös rapujen palauttaminen jokeen.
–Ravunpoikasia olisi jo hankittu, mutta niitä mokomia ei pysty ostamaan kaupasta kuten kahvipaketteja.
Jos jokirapu saadaan kotiutumaan takaisin Siikajokeen, se olisi riemuvoitto.
–Pelkkä symboliarvo olisi aivan valtava, Martti Patokoski sanoo.