Raahen vankileirillä 1918 kuolleiden joukkohaudan muistosiunaus toi Haaralan hautausmaalle tänään kymmeniä ihmisiä.
Muistomerkillä paljastettiin uudet hautakivet, joihin on kaiverrettu 142 vankileirillä kuolleen ihmisen nimet.
Tapauksen merkityksen kiteytty hyvin juhlan avannut Ammattiosasto 200:n puheenjohtaja Sami Nyman.
– Tämä hetki on askel kohti lopullista kansallista sovintoa, Nyman sanoi.
Hän korosti, että työväenliike ei vaali kansalaissodan muistoa koston takia, vaan rauhan ja sovinnon vuoksi. Mitään ei ole unohdettu, ketään ei ole unohdettu.
Nyman kiitti muistomerkkitoimikuntaa ja kaikkia kansalaiskeräykseen osallistuneita, sekä erityisesti Lauri Maaralaa, jota ilman koko keräys ei olisi onnistunut.
Historiallisena faktana Nyman totesi, että kirkon ja työväenliikkeen suhde ei ole aina ollut ongelmaton.
– Kuitenkin tämä hetki viimeistään osoittaa, että evankelisluterilainen kirkko on aito kansankirkko ja toimii kuten opettaa.
Juhlassa puhunut Oulun piispa Samuel Salmi totesi sisällissodan kansallisen tragedian olevan yhteinen häpeämme.
– Toivoa rohkaisemalla näemme roudan maiden kukkivan jälleen yhteisessä isänmaassa. Vaalikaamme näitä toivon kukkia, Salmi puhui.
Piispa oli toiminut muistokiviä varten perustetun kansalaiskeräyksen suojelijana. Kansalaissodan tuskaa hän avasi Uuno Kailaan Talo-runon kautta. "On taloni kylmä talo, sen ikkunat yöhön päin. Epätoivon jäinen palo on tulena liedelläin. Ei ystävän, vieraan tulla ole ovea laisinkaan. Vain kaks on ovea mulla, kaks: uneen ja kuolemaan."
– Vankileirin ihmisillä oli unelma tulevaisuudesta ja yhteiskunnasta, jossa vallitsee tasa-arvo, solidaarisuus ja hyvinvointi. Lämmin koti, ruoka ja vaatteet. Se oli heidän unelmansa, johon heillä oli oikeutuksensa. He lähtivät luomaan vakaumuksensa mukaista tulevaisuutta. Se oli uni, jota he seurasivat järjestelmässä, joka ei antanut heille ihmisarvoa, Salmi sanoi.
Muutos jota he etsivät, oli lopulta epäonnistunut yritys. Sitä seurasi kosto ja voittajien mielivalta, jotka johtivat kansalliseen tragediaan.
– Molempien osapuolten rukous on olla tässä tänään.
Joukkohaudan vainajat siunannut Raahen seurakunnan kirkkoherra Tuomo Matala totesi hautakivissä olevan muutakin, kuin nimet: ihmisten ainutkertaista elämää.
– Heidän siunataan osaksi yhteisöä, ihmisiksi ihmisten joukkoon, paikalle, joka heille kuuluu, Matala sanoi.
Hän sanoi ihmiselle kuuluvan tästä maailmasta lähtiessään juuri se, mikä juhlassa tapahtui: yhteinen saatto.
– Kunnioitetaan elämää, joka jätetään Jumalan käsiin. Siunaaminen on se, minkä voimme vielä sadan vuoden jälkeen tehdä.