Kolumni
Tilaajille

Kakkaa kengässä


Tämän kevään aikana meillä on eletty koronan lisäksi muutenkin erilaista arkea, sillä tavallisia rutiinejamme on tullut sekoittamaan uusi perheenjäsen: koiranpentu. Meidän pennunhankinta ei millään tavalla liittynyt koronaan. Päätös koiran ottamisesta syntyi ennen poikkeustilaa. Mutta täytyy sanoa, että parempaan aikaan koiranpentu ei olisi voinut meille tulla, sillä etätöitä tehdessä pentu on saanut kotiutua rauhassa perheen keskellä. Arki koiran kanssa on ollut ihanaa, mutta myös yllättävää ja välillä haastavaa. Tässä muutamia huomiota arjesta koiranpennun kanssa.