Kamerat kart­ta­vat PattUa ainakin al­ku­ke­säs­tä – Harri Tuo­mi­kos­ki: "Ei se hirmu hyvä asia ole"

Ruutu julkaisi tulevan pesäpallokauden useammalla kameralla televisioitavat ottelut, mutta joukosta ei löydy yhtään Pattijoen Urheilijoiden miesten superpesisjoukkueen peliä. Kaikki 13 muuta joukkuetta näkyvät televisiosta ainakin kerran.

Jokainen ottelu toki näkyy fanikameran kautta, mutta monikameratuotantona Ruutu näyttää kesäkuun loppuun mennessä 15 miesten superpesisottelua. Niistä yksi tulee Jim-kanavalta.

Eniten ruutuaikaa saa hallitseva mestari Joensuun Maila, jonka otteluita televisioidaan viisi kertaa. Kolmeen otteluun yltää viisi joukkuetta, ja kahteen kolme joukkuetta. Yhden ottelun joukkueita ovat muun muassa Kempeleen Kiri sekä kolme muuta porukkaa.

– Ei se hirmu hyvä asia ole. Oletan, että ollaan sitten loppukaudesta heinä-elokuussa lähetyksessä useammin. En usko, että televisiointi vie hirveästi katsojia pois, säällä on suurempi merkitys. Kumppaneille se on todella ikävä juttu, ettei ole tv-näkyvyyttä, mutta toisaalta Ruutu-lähetysten (fanikameran) kautta sitä saa. Siihenkin on tulossa uusia tuulia, seuran puheenjohtaja Harri Tuomikoski toteaa, muttei paljasta mitä nämä uudet tuulet ovat.