Kymmenen vuotta sitten Katja Huhtahaara osti silloisen miehensä kanssa vanhan Krekulan kyläkoulun. Neljä vuotta myöhemmin valmistuivat purkutyöt, toinen neljä meni muuttopäivään. Viime vuoden helmikuusta on talo ollut valmis.
Koulun kunnostamisessa on ollut vaiheita vaikka muille jakaa, kuten rakennuksen historiassakin. Vuonna 1925 rakennettu kaksiluokkainen koulurakennus muuttui ensin kanalaksi ja kanalasta viimein kodiksi.
Purkutöihin kului oma aikansa ja lujasti fyysistä rehkimistä. Vanhaan kouluun täytyi tehdä myös perustavanlaatuisempaa kunnostusta, pelkkä pieni pintaremontti ei riittänyt.
Suunnittelutyöhön ja entisöintiin kului ison 170 neliötä kattavan talon kanssa aikaa ja rahaa, mutta se kannatti, sillä asukkaat ovat selkeästi lopputulokseen tyytyväisiä, eikä syyttä.
Sekä sisustus että kunnostus on tehty vahvasti vanhaa kunnioittaen. Esimerkiksi vanhat lämmitykseen tarkoitetut pönttöuunit ovat säilyttäneet paikkansa, vaikka nykyisin maalämmöllä lämpiävässä talossa niitä ei tarvitakaan.
Uunien vuoksi vanhasta luokkahuoneesta löytyy myös niin sanotut terveysikkunat, joiden tarkoituksena oli parantaa lapsien terveydentilaa aikana, jolloin keuhkotauti oli jo huoneen ilmanlaadunkin takia yleistä.
Vanhaa on jätetty samalla tavalla näkyviin myös muualla, esimerkiksi lasten huoneiden ovet ovat entiseen tapaan vain 180 senttimetriä korkeat.
Kaksikymmentäluvun hirsitaloon on tuotu 50 ja 60 -lukujen henkeä vintagehuonekaluilla ja keräilyesineillä. Marimekkoa ja Arabiaa löytää aika lailla talon jokaisesta huoneesta.
Huhtahaara kertoo pitävänsä kotimaisuutta ja paikallisuutta arvossaan, mikä myös näkyy. Paljon on taloon hankittu käytettynä nettikirpputoreilta ja teetetyt osat ovat lähellä valmistettua käsityötä.
Joitakin rakenteita on täytynyt hankkia ja teettää täysin uutena, mutta talon iän voi siitä huolimatta aistia. Talo elää vuodenaikojen ja säätilojen mukaan.
–Olemme asuneet täällä nyt puolitoista vuotta ja pikkuhiljaa on oppinut tuntemaan talon liikkeet ja paukkeet, ikkunoiden äänistä tunnistaa tuulet ja pakkaset, juttelee Huhtahaara.
Matkaan on mahtunut monia onnistumisia, mutta myös pieniä vastoinkäymisiä. Paljon on täytynyt opetella uutta.
–En ole ollut käsityöihminen, joten on uskomatonta, mitä kaikkea ihminen voi oppia tekemään, kun on motivaatiota. Kaikki on mahdollista, kun tarpeeksi paljon haluaa, sen tämä minulle opetti, hän summaa.
Yhtenä harvoista takaiskuista tapahtui, kun vesijohtojen vetämisen jälkeen löytyikin niistä reikä ja vettä pääsi vuotamaan eristevilloihin, joita jouduttiin sattumuksen johdosta vaihtamaan ja kuivaamaan.
Suurin osa asioista on kuitenkin mennyt rakentamisvaiheessa suunnitelman mukaan, mikä on jo saavutus näinkin isossa projektissa. Suunnitelma on Huhtahaaran itsensä käsialaa, kuten iso osa toteutuksestakin.
–Paras hetki oli, kun saatiin uunit puhdistettua ja tänne saatiin tulet. Pidettiin silloin elokuussa venetsialaiset ja siinä heräsi tunne, että tänne oikeasti päästään vielä asumaan, muistelee Huhtahaara.
Yli vuosikymmenen haaveilu, suunnittelu ja toteutus ovat syöneet innokkuutta vastaavanlaisia projekteja kohtaan. On ollut aikoja, jolloin Huhtahaara suorastaan vältteli aiheesta puhumista.
–Oli se vaihe, että oli vain mitta täynnä. Nyt alkaa hiljalleen ajatella, että pitäisikö laittaa jotain tai katsoa vaikka uusia tapetteja, se sama innostus on palaamassa kuin alun perin oli, virnistää Huhtahaara.
Eikä projektit todella olekaan ohi, sillä viereinen opettajien entinen asuinrakennus kaipaa kunnostusta, samaten pihalla oleva koulun vanha perunakellari on mahdollinen kohde. Huhtahaara muistuttaa myös, että vanhemmat rakennukset vaativat jatkuvasti työtä.
–Tällaisissa asioissa täytyy sietää keskeneräisyyttä, pitää varautua siihen, että tekeminen on hidasta, sillä vanhoissa taloissa on omat haasteensa, toteaa Huhtahaara.
Haasteet eivät pysäyttäneet Huhtahaaraa, vaikka aluksi miehen kanssa yhteisestä hankkeesta tulikin yksilösuoritus. Kenties merkittävimmät tuen sanat hän kuuli isältään.
–Isä kannusti avioeron aikoihin ja sanoi, että sehän on pelkkä talo, kyllä sinä pystyt siihen ja oikeassahan hän oli, nyt olen lopputulokseen tyytyväinen, hän hymyilee.
Lisäksi tulevaisuuden haaveissa, siintää yhteinen kesämökki siskon kanssa, joka kunnostettaisiin ilman minkäänlaisen rakennusalan ammattilaisen apua. Puutöitä kiinnostaisi päästä harjoittelemaan.
Kesämökistä hän vielä tosin puhuu naureskellen ja pilkettä silmäkulmassa, aikansa kaikella. Juuri nyt on hänen sanojensa mukaan ihanaa, kun saa vain elää valmiissa kodissa.