Matka Huippuvuorille osoitti raahelaiselle Keijo Haka-Riskulle, että arktiset vaellukset ovat se, mitä hän haluaa tehdä.
Raahen terästehtaan paloasemalla vuoroesimiehenä työskentelevä Haka-Risku vietti Norjan Huippuvuorien yöttömässä yössä huhtikuussa 3 viikkoa.
Parasta hänestä oli Huippuvuorten luonto, se, miten yöllä saattoi seurata läheisten kiirunoiden soidinmenoja tai Huippuvuorten peurojen vaeltelua.
Haka-Risku hiihti 8 hengen retkikunnassa 19 päivän aikana 302 kilometriä ja kävi suunnitelmien mukaisesti 2 huipulla yli 1 700 metrin korkeudessa.
Retkikuntaa kohtasi arktisille vaelluksille tyypillisiä vastoinkäymisiä kuten sauvan poikkimeno, suksien siderikko, palovamma, hankaumat ja haavat. Haka-Riskun suurin henkilökohtainen vastus oli rikkoutunut teltan vetoketju. Sekin rikkoutui teltan ulkopuolisessa absidissa, joka suojasi varusteita, ja ommeltiin kiinni.
Vaellussää vaihteli 20 asteen pakkasista räntäsateeseen.
Arktinen vaellus on periaatteessa työtä. Päivämatkat taittuvat 7–8 legeissä. Yhteen legiin sisältyy 50 minuutin hiihto ja 10 minuutin tauko. Neljän legin jälkeen on puolen tunnin lounastauko. Ruoka valmistetaan lisäämällä kuumaa vettä pussiruokaan. Keijo Haka-Risku kertoo pitävänsä nykyisistä vaellusruuista.
Iltaisin 2 tuntia kuluu juoma- ja ruokaveden keittoon, sillä vesi pitää saada sulatettua lumesta bensakeittimellä, joka on teltassa. Tätä varten teltan toisessa päässä olevaan absidiin lapioidaan paljon lunta. Kattilan pohjalle laitetaan vettä siemeneksi, sillä jopa lumi voi palaa pohjaan keitettäessä.
Steriloituun matkajuomaveteen lisätään urheilujuomia ja vitamiineja poretabletteina.
Vaelluksilla pitää saada energiaa, ja käytännön syistä, kun voi on jäässä, sitä höylätään juustohöylällä. Viikossa kului myös litra rapsiöljyä. Silti Haka-Risku laihtui 4 kiloa.
Retkikunta yöpyi 2 hengen telttakuntina 3 hengen teltoissa. Tämän ansiosta retkikunnalla on vaelluksella varayöpymistilaa, jos joku teltoista sattuu palamaan tai runnoutuu myrkyn kourissa.
Haka-Risku kertoo kohdanneensa matkalla 2 norjalaista miestä, jotka olivat lähteneet matkaan kahdestaan. Hänestä sekin voisi olla mukava ratkaisu, kunhan kummallakin on hyvät suunnistustaidot ja varusteet ja asenne kohdallaan.
Retkikunnassa etuna on se, että kukin telttakunta aukoo latua vuorollaan. Tämä helpottaa matkan tekoa, koska muut voivat hiihtää perässä. Vaellus on rankkaa, sillä matkalla pitää nousta mäkiä raskasta ahkiota vetäen. Alkumatkasta ahkion paino on 70 kiloa.
Huippuvuorilla elää jääkarhuja. Niinpä joka retkikunnassa pitää olla aseenkäyttäjä, joka pelottelee lähestyvät karhut. Teltat kierretään yön ajaksi karhuhälytyslangoilla. Niiden nallit paukahtelivat matkan aikana 3 yönä kovassa tuulessa. Haka-Riskun piti silloin tulla nopeasti teltasta ulos aseen kanssa varmistamaan alue.
Jääkarhut tulivat kuvaan vasta matkan lopussa, kun retkikunta odotteli laivaa, joka veisi heidät takaisin Huippuvuorten keskukseen Longyearbyeniin. Moottorikelkkasafarin johtaja tuli varoittamaan retkikuntaa, jonka jäseniä oli avantouinnilla, että karhut, joista yksi oli pentu, yksi käpälänsä loukannut emokarhu ja uroskarhu, olivat heidän lähellään.
Jääkarhut nähtyään Haka-Risku myöntää, että eläin on valtava peto, joka pitää ottaa tosissaan. Toisaalta se on osa luontoa, jota pitää kunnioittaa.
Seuraavaksi Haka-Risku siirtyy toukokuussa Venäjän Karjalaan Suojärvelle, missä hän etsii sotavainajia yhdessä Haukka-ryhmän kanssa.
Vaelluksia varten hän on käynyt koulutusohjelman, jonka on järjestänyt Ankarat avotunturit. Myöhemmin hän haluaa ylittää Grönlannin retkikunnan mukana.