Talovanhuksen verannalla myhäilee tyytyväisen näköinen mies. Talovanhus on tuttuakin tutumpi, lapsuuden koti. Etualalla aukeaa piha ja pihan takana uuden näköinen talo, sievä kuin karamelli.
Ahti Häikiö on rakentanut Anninsa kanssa kodin Männistöön, lapsuuskotinsa pihapiiriin Revonlahdelle. Laaja ympyrä, niin ajallisesti kuin myös maantieteellisesti, on umpeutunut.
Ensimmäinen muisto Männistöstä tallentui kolmivuotiaana.
–Olen syntynyt Revonlahden Lahtirannalla Kankaalan torpassa. Olin kolmen, kun muutimme Keskikylälle Männistöön. Minä, isoveljeni Antero ja kissa matkasimme uuteen kotiin heinäkuorman päällä. Oli kevättalvea ja matka taittui jokijäätä pitkin.
Elämä Männistössä oli jännittävää. Kaikki oli lähellä: kauppa, posti, koulu. Ja joki. Kaiken kukkuraksi lähimaastoon perustettiin iso työmaa. Raahen ja Oulun välille oli ruvettu rakentamaan valtatietä. Uusi siltakin tarvittiin. Pikkupojille alkoivat mielenkiintoiset ajat.
–Ihmeteltiin metsään hakattua laajaa uraa. Meille sanottiin että siitä pääsee Raaheen. Siltatyömaa oli vastustamaton paikka. Jokeen rakennettiin jykevät pilarit, joissa oli jännittävää kiipeillä.
Ennen valtatien rakentamista Revonlahdelta oli pitkä matka kaupunkiin. Sekä Raaheen että Ouluun piti kiertää Siikajoelta Rantatien kautta. Ahdin mieleen on jäänyt yksi erityisen mieluinen Oulun reissu, joka ei ollut yhtään liian pitkä.
–Me koululaiset päästiin Koistisen Toivon linja-autossa luokkaretkelle Merijalin karamellitehtaalle. Oi niitä aikoja!
Kotikylän läpi virtaava Siikajoki oli siihen aikaan yhdistävä tekijä ja elämänmenon keskipiste. Kesäisin joella uitiin, pyykättiin, kalastatettiin ja liikuttiin veneillä ja monenmoisilla purtiloilla; talvisin jääkansi peittyi hiihtoladuista.
Joen varrelta löytyi aikanaan myös elämänkumppani. Ahti kohtasi Anninsa Ruokolahden tanssilavalla ja se oli menoa se. Nuoruudenrakkaus oli kotoisin joen yläjuoksulta Rantsilasta.
Elämä johdatteli nuorenparin aivan uusiin maisemiin, Savon sydämeen Punkaharjulle.
–Olin valmistunut rakennusinsinööriksi ja menin puutalotehtaalle käyttöpäälliköksi. Tehtäviin kuului myös myyntityö, joten Suomenniemi tuli tutuksi, Ahti muistelee.
Kaiken piti olla hyvin, mutta sisikunnassa kaihersi jokin. Lopulta se piti myöntää: koti-ikävä. Molemmat kaipasivat takaisin kotimaakuntaansa.
–Punkaharju, niin ihanaa seutua kuin se luontonsa puolesta onkin, ei ollut meidän paikkamme, Anni toteaa.
Leipäpuuta ei tarvinnut kotikonnuilta etsiskellä, sillä Raahen aikuiskoulutuskeskuksesta tarjoutui työpaikka molemmille. Aluksi asetuttiin asumaan Raaheen, mutta Revonlahti veti puoleensa kuin magneetti.
Häikiöistä tuli uudelleen revonlahtisia vuonna 1980. Tässä vaiheessa perheenpään piti hankkia isompi kalenteri, sillä kunnallisia luottamustoimia alkoi sadella vuosi vuodelta enemmän. Reilusti yli 30 vuotta jatkuneelle rumballe saatiin piste vasta tänä vuonna.
Vapautunut aika on kuin kauan odotettu lahja.
–Luetaan, maalataan, matkaillaan, pariskunta luettelee kuin yhdestä suusta.