Varsin monen asian takana on nainen – ei ainoastaan Matin ja Tepon laulussa.
Kun Anna-Maija Rahja totesi miehelleen Martti Patokoskelle, että yhdeksän leivän uuni tarvitsee pidemmän hiilihangon, ei Martin auttanut kuin alkaa tosissaan miettiä Patokosken vanhan pajan kengittämistä.
Pajaprojekti sopi eläkepäiviä viettävälle Martille. Vanhan pajan siirtämisessä tien toiselta puolelta omalle tontille ja kunnostamisessa oli vähän nostalgiaakin mukana.
– Olen pikkupoikana ollut katsomassa kun naapurin mies takoi täällä, Martti kertoo ja sammuttaa sähköpuhaltimen. Se napsautetaan päälle kun tarvitaan paljon lämpöä.
Ahjoon puhkutaan ilmaa isoilla palkeilla, jotka Martti on entisöinyt. Nahkaosat ovat hirven nappaa.
– Hahon Martti nosti rakennuksen paikoilleen ja Kultalan Matti kaasuhöyläsi alasimen. Sen olen ostanut huutokaupasta.
Rakennuksen tarkasta iästä ei ole tietoa, mutta seinään on puumerkkinsä raapustanut Heikki Patokoski vuonna 1897.
Historia tuntuu kirjaimellisesti havisevan kun seuraa pajalla ja ulkokatoksen ahjojen äärillä hääriviä miehiä. Aika tuntuu menettävän merkityksensä, koska tässä tunnutaan elettävän yhtä aikaa menneisyyttä ja nykyisyyttä.
Kiinnostus perinteisiä käsityömenetelmiä kohtaan ei ole hiipunut. Kun Ruukin kansalaisopisto otti ohjelmaansa taonnan peruskurssin, väkeä tuli niin paljon, että tarvittiin kaksi ryhmää.
Kurssipäiviä on viisi ja kertakesto on viisi tuntia. Vielä on jäljellä kaksi tapaamista ja sitten on annettava periksi talvelle.
Kurssin opettaja, oulaistelainen Reijo Grekula on harrastanut sepäntöitä jo 30 vuotta. Hänestä Martin paja on erittäin hyvä ja nyt kun ulkokatoksen alle on saatu useampia alasimia ja ahjoja, pääsevät kaikki töihin.
– Viime lauantaina alasimia oli seitsemän, ahjoja on kolme, joten tilanne on kaikin puolin hyvä, Reijo toteaa.
Taonta on kirjaimellisesti lyömistä. Yksinkertaisimmillaan ajateltuna se on tulessa hehkuvaksi kuumennetun metallin pänttäämistä vasaralla alasinta vasten halutun muotoiseksi.
– Hyväksi sepäksi tullaan takomalla. Se menee lihasmuistiin. Silmän ja käden koordinaatiota ei opi kirjasta lukemalla, sitä pitää tehdä, Reijo sanoo.
Seppäkokelaat ovat tehneet ensi töikseen naulan. Siitä on hyvä aloittaa. Oppilailla on työn alla hiilihankoja, kenkälusikoita ja tietysti puukonteriä.
– Olemme opetelleet lävistystä, ohennusta ja tyssäystä eli raudan lyömistä läjään. Naulanteossa oppii ohennuksen, tyssäyksen ja alastuksen, kolme taonnan perusasiaa, Reijo sanoo.
Jos perinteinen taonta kiinnostaa, tietoa löytyy netistäkin valtavasti ja videoilta voi katsoa mallia. Näin ei ollut 30 vuotta sitten, kun Reijo innostui takomisesta. Silloin käsi- ja taideteollisuusoppilaitokset kouluttivat seppiä.
– Itse sain parhaat oppini vanhoilta sepiltä, jotka näyttivät kädestä pitäen mallia ja opettivat salaisuuksia. Perinnetieto liittyy esimerkiksi karkaisuun. Niksejä on vaikka kuinka paljon, Reijo toteaa.
Raskaalta näyttävä taonta ei olekaan niin raskasta, toteaa keskiviikkoryhmän nuorin takoja, revonlahtinen Joni Silvola. Työn alla on hiilihanko, jota Joni jyskii alasinta vasten. Kun vasaran oppii päästämään putoamaan itsestään, ei lyöminen rasita liikaa.
– Tulin kurssille mielenkiinnosta aihetta kohtaan. Takominen on mielettömän tarkkaa ja aivan muuta kuin mitä luulin, Joni sanoo.
Joni työstää hiilihankoa kotitakan hiilien möyhentämiseen. Kurssilla pystyy tekemään juuri oikean pituisen hangon, joka pesee kaupan hangot mennen tullen.
Paavo Väyrynen työntää puukkoluonnoksensa samaan ahjoon. Ilmaa poljetaan kenttäahjoon kuin vanhalla Singerin ompelukoneella. Työn alla on jo neljäs puukko.
– Ahjoissa käytetään puuhiiltä ja pähkinäkoksia, Martti kertoo.
Puuseppä metallin kimpussa on aika mielenkiintoinen yhdistelmä.
Seppo Lepistö toteaa, ettei kovin paljoa ole apua puusepän taidoista, sillä metallin työstäminen on aivan oma maailmansa.
– Vaikeaa mutta mielenkiintoista. Martin kanssa ollaan vähän sukulaisia ja hän sitten kertoi, että olen ilmoittautunut tälle kurssille, Seppo nauraa.
Aivan kuin kurssia enteillen Seppo oli tehnyt itselleen 50-vuotislahjaksi oman alasimen. Nyt työn alla on rallikoukku mökin puuhellaan.
– Raudasta olen kyllä repinyt leipäni, mutta en ole koskaan tehnyt sepän hommia. Leka on hankala työkalu, se ei osu hetikään siihen mihin tähtää, Seppo tuumaa.
Valmiiden suunnitelmien kanssa työskentelemään tottunut Seppo toteaa takomisen olevan sikäli haastavaa, että suunnittelu etenee työn myötä. Aiotusta rallikoukusta voi kuin voikin tulla lopulta puukko.
Karkaisu tuntuu henkimaailman hommalta. Paavo juoksuttaa puukonterää karkaisuöljyastiaan, mutta myöhästyy ehkä sekunnin. Terä takaisin ahjoon ilmaa polkemaan. Niin kauan tehdään, että onnistutaan.