Kir­jai­li­ja Kaarlo Isotalo kuvasi työ­läis­ten arkea

Kalle kotonaan Turun Rauhankadulla 1980-luvun puolivälissä. (Kuva Harri Kumpulaisen kokoelmat)

Vas. Aiju Hormia, Armo Hormia, Kaarlo Isotalo ja Tuula Isotalo. Kuva Kirjailijaliiton mökiltä. (Kuva Aijo von Schönemanin kokoelmat)

Pyhäjoen Pirttikoskella asunut talollinen Kaarle Kustaa Isotalo oli naimisissa kaksi kertaa. Ensimmäisestä avioliitosta syntyi tytär. Toisesta avioliitosta Wilhelminan kanssa syntyi kuusi lasta, joista keskimmäinen oli 20.9.1918 syntynyt Kaarlo Kustaa Isotalo. Perhe muutti Saloisiin elokuussa 1935.

Kaarlo Isotalo joutui jo nuorena hakeutumaan työelämään. Koulusivistykseksi jäi kansakoulu. Tammikuussa 1939 hän muutti Raaheen ja lokakuussa 1945 Raahesta Ouluun. Hänen tiedetään työskennelleen hitsaajana ja veturinlämmittäjänä.

Sodan sytyttyä Isotalo puolusti Suomea kranaatinheitinmiehenä. Hän osallistui talvisodassa Suomussalmen, Raatteen ja Pitkärannan taisteluihin. Vuonna 1940 hän haavoittui Pitkärannassa. Jatkosodassa hän palveli kranaatinheitinmiehenä ja sotapoliisina. Hän osallistui Uhtuan suunnan ja Vuonisen taisteluihin. Vuonna 1941 hän haavoittui Vuonisessa.

Sotavuosien jälkeen Isotalo sai töitä Turun telakalta ja asettui asumaan pysyvästi Turkuun vuonna 1945. Hän työskenteli levyseppänä ja vuodesta 1960 lähtien vapaana kirjailijana. Hän on esiintynyt myös lausujana ja näyttelijänä sekä tehnyt selostuksia metallityöväen harrastuksista ja rakennustyömailta.

Isotalo liittyi kirjailijaryhmä Kiilaan ja sai sen kautta julkaistuksi vuonna 1950 Yli karikon -runokokoelman. Kokoelman kaikki runot ovat vapaarytmisiä, pienimuotoisia, ja useimmat asiasisällöltään yleisiä ja samalla yksityisiä. Yksi aihealue kertoo talonpoikaisen suvun kärsimyksistä ja talollisen pojan joutumisesta maailmalle elatustaan hankkimaan.

Työskentely Turun telakoilla merkitsi hänelle sosiaalista heräämistä. Hänen ensimmäiset romaaninsa Telakka (1960) ja Maantie (1961) kuuluvat tuon ajan tunnusomaisiin kriittisiin työmaakuvauksiin. Telakka on väkevä kuvaus työläisten karusta maailmasta ammattiyhdistysliikkeen hajanaisuuden ajalta.

Kirjailijana Isotalo oli hyvin tuottelias. Raahen-vuodet ovat vaikuttaneet aihepiirin valintaan muutamissa romaaneissa. Saarten herra (1982) ja Saaret ja meri (1983) kertovat David Anton Jensenin, suurtalollisen äpäräpojan lapsuudesta ja nuoruudesta.

Kirjassa Pohjoisen kaupungit (1984) Jensen on jättänyt saaret taakseen ja lähtenyt merille. Hän tulee pieneen Pohjanmaan rannikkokaupunkiin ahtausliikkeen toimitusjohtajaksi nimellä merikapteeni Andreas Wiima. Juoni on hämmästyttävän selvä kuvaus Lapaluodon Renkaan työsulusta vuonna 1912. Kirjan päähenkilön kuvaus seurailee liikemies Antti Wihurin elämäkertaa. Kirja on mielenkiintoinen ajankuvaus Raahesta ja Lapaluodosta.

Isotalon viimeiseksi jäänyt kirja Kalastajan talo (1987) kertoo koskettavasti kasvavan nuoren pojan lähdöstä maailmalle. Osa kirjan kokemuksista ja tuntemuksista lienee kirjailijan omia varhaisia muistoja.

Pohjanmaa oli mukana, ainakin taustalla, kaikissa Isotalon teoksissa. Useissa kirjoissaan hän kuvaa pohjalaista väkeä, luontoa ja elämää. Turkulaisenakin hän oli aidosti pohjalainen. Tapa kirjoittaa tuli kotiseudulta: suoraa puhetta ja jämptiä tekstiä. Kaarlo Isotalo kuoli Turussa 2.7.1989.