Kirk­kain SM-mi­ta­li siintää Vesa Kit­ti­län sil­mis­sä

Pyhäjoen Wirran Vesa Kittilä hamuaa viikonloppuna Laitilassa kultamitalia nuorten SM-kisoista. Häntä voidaankin pitää alle 19-vuotiaiden sarjassa 400 metrin aitojen ykkössuosikkina, sillä miehen tilastoaika on selkeästi parempi kuin toiseksi nopeimmalla.

Kittilä on parannellut tänä kesänä pari kertaa ennätystään, ja nyt se kirjataan lukemiin 53,21. Seuraavaksi nopein on juossut lähes kahdeksan kymmenystä hitaammin.

– Kirkkainta mitalia lähden hakemaan. Jos olosuhteet ovat kunnossa, lähden parantamaan omaa ennätystä, Kittilä ennakoi sunnuntain kisaa.

Ennen päämatkaa nuorukainen osallistuu hieman harvinaisemmalle matkalle. Hän nimittäin starttaa perjantaina ensimmäistä kertaa tällä kaudella numerolappu rinnassa 110 metrin aitakisaan. Aiemmin hän on toki niitä juossut, muttei koskaan näillä aitakorkeuksilla. Onkin melko vaikeaa arvioida, miten kovan ajan Kittilä pystyy juoksemaan lyhyemmällä aitamatkalla.

– Toivon mukaan aika painuu alle 15 sekunnin. Se riippuu aivan säästä ja kaikesta, mutta jos saan ehjän juoksun, 14,50 voisi olla realistista alittaa. Mutta ei tosiaan osaa yhtään sanoa, jos on vaikka älytön vastatuuli, vaikuttaa se kaikkien osalta aikoihin, Kittilä pyörittelee.

Nuorten SM-kisoissa ovat mukana myös raahelaislähtöiset Eveliina ja Karoliina Bogdanoff, jotka edustavat nykyään Kuivasjärven Auraa.

Lue lisää Vesa Kittilän kuulumisia perjantain 3.8. Raahen Seudusta.

Mainos
Raahen Seudun pelit

Pelaa Raahen Seudun digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä