Koskettava ja yksi Suomen kirjallisuuden historian kauneimpia satuja Koivu ja tähti on saanut muhoslaisesta Reino Rajalasta oivan kuvittajan.
Komppalinnan kirjastossa Siikajoella esillä oleva Reinon kuvittama satu sai alkunsa, kun Muhoksen rauhanyhdistyksellä hoksattiin pyytää luontokuvausta harrastavalta Reinolta kuvia samaiseen satukuvaelmaan. Kokonaisuus esitettiin rauhanyhdistyksellä vuosi sitten.
Reino, joka oli siihen asti tiukasti hillonnut kuvansa tietokoneensa uumeniin, sai kokea huikean elämyksen, kun hänen kuvansa heijastettiin kaikkien katseltavaksi elävöittämään sadun kerrontaa. Tarinaan oli lisätty myös muutamia virsiä.
–Oli se mahtava kokemus. Olen aina vähätellyt omaa kuvaamistani, joten niiden näkeminen varsinkin tulostettuina, yllätti itsenikin. Piti ihan ihmetellä, että kenen ottamia nämä ovat, Reino nauraa.
Kuvaelmasta oli lyhyt matka näyttelyyn.
Ensimmäisen kerran Reinon 103 valokuvaa ja Koivu ja tähti -satu nähtiin näyttelykokonaisuutena Muhoksen samannimisessä Koivu ja tähti -kulttuurikeskuksessa viime keväänä.
–Innostuin aiheesta. Vaimoni ja toimintaterapeuttini kanssa mietittiin sopivia kuvia sadun teksteihin. Osa kuvista oli olemassa ja osan kuvasin tätä varten.
Kuvissa Suomen luonto näyttäytyy kauneimmillaan. Upeita auringonlaskuja, heleitä kukkasia, järvimaisemia. Kuvauspaikkoja ei ole kuviin merkitty, sillä Reino ei ole halunnut ohjata ihmisten ajattelua määrättyihin paikkoihin. Näin jokainen näyttelyvieras voi sijoittaa kuvat omiin muistoihinsa.
Näyttelyn yhtenä ajatuksena on, että sitä vanhemmat ikäpolvet kiertäisivät lasten kanssa ja satua käytäisiin läpi ääneen lukien ja kuvia katsellen. Tästä taas ei ole pitkä ajatus kuvakirjaan.
–Sadun linnuksi valitsin hömötiaisen. Se on esiintynyt 1700-luvulla jo kaikkialla Suomessa.
Kokonaisuus nousee myös kauniisti Suomi 100 -henkiseksi teoksi, sillä kuvat itsessään jo ylistävät kaunista kotimaatamme ja korostavat luonnon kunnioittamista – ja itse satu arvokasta kirjallista historiaamme.
Reino loukkaantui seitsemän vuotta sitten työtapaturmassa. Siinä saatu vamma laukaisi CRPS-oireyhtymän, jonka edetessä Reino joutui pyörätuoliin neljä vuotta sitten.
Parikymmentä vuotta kestänyt lintuharrastus ei voinut enää jatkua entiseen tapaan. Pyörätuoli ei onneksi rajoittanut uutta harrastusta, luontokuvausta, sillä Reino pääsee järeällä kulkupelillään jopa metsään.
–En anna pyörätuolin häiritä. Ja jos jään kiinni, vaimo työntää, Reino naurahtaa.
Reino kertoo suhteestaan luontokuvaukseen näyttelynsä yhteydessä myös kirjallisesti: "Aika pysähtyy ja on vain tämä hetki".
Kuvaaminen on pitkälti pienen, yksittäisen ja nopeastikin ohikiitävän hetken tavoittamista – pisara pysyy lehdellä hetken, auringonsäteet pilkahtavat vain hetken, lintu tepastelee hyvällä hollilla vain hetken. Pisara putoaa, aurinko laskee, lintu lennähtää.
–Kun Koivu ja tähti -satu alkoi elää mielessä, tuli luonnossa liikkuessa vastaan tilanteita, jotka sopivat tarinaan. Muutama kuva tosin oli sellainen, että en parempaakaan löytänyt, mutta nekin ovat joillekin katsojille tärkeitä.
Zachris "Sakari" Topeliuksen isän isoisä Kristoffer Toppelius pakeni isonvihan aikaan vuonna 1714 äitinsä kanssa Oulusta Muhokselle piilopirttiin. Kasakat kuitenkin ryöstivät pojan ja veivät orjaksi Venäjälle.
Vuosien kuluttua Kristoffer karkasi, ja kulkiessaan aina auringonlaskua kohti pääsi Etelä-Suomeen. Suomesta hän ajautui Tukholmaan, missä sattumalta kohtasi äitinsä. Nämä suvun tapahtumat mielessään Sakari Topelius kirjoitti yhden rakastetuimmista saduistaan "Koivu ja tähti".
Piilopirtin paikalla Muhoksella on muistokivi.