Nykyaikana ihmisillä esiintyy paljon masennusta ja alakuloisuutta. Kuulin vastikään mielenkiintoisen tutkimustuloksen masennuksen syistä. Yksi syy voi olla nimittäin liian suuret odotukset ja haaveet.
Tämä selitys pysäytti minut. Tunnistan sen hyvin itsessäni. Itselläni on taipumuksena välillä haaveilla vaikka ja mitä. Välillä haluaisin opetella jonkin uuden taidon tai sitten aloittaa uuden harrastuksen haaveena, että hallitsisin taidon erinomaisesti tai, että harrastus toisi minulle loistavia tuloksia.
Kuitenkin hyvin pian huomaan, etten välttämättä saavuta mestariutta uudessa taidossa tai täydellisyyttä harrastuksissani. Liian suuret odotukset romahtavat ja aiheuttavat joko ärtymystä tai sen passiivista olomuotoa, alakuloisuutta. Yleensä en huomaa alakuloisuuden syyksi liian suuria odotuksia, vaan syyllinen löytyy, joko ajanpuutteesta, muista ihmisistä, huonoista välineistä tai siitä, ettei se ollutkaan mun juttu. Todellisuudessa syy oli se, että latasin liian suuret odotukset, ikään kuin tavoittelin päämäärää enkä nauttinut matkasta.
Joskus odotukset tai haaveet ei edes ehdi mennä konkretian tasolle, kun pettymys seuraa odotusta. Päivähaaveissa saatan joskus kivuta korkealle, matkustella mitä eksoottisimmissa paikoissa, mutta sitten jokin arkinen asia havahduttaa takaisin todellisuuteen ja muistuttaa realiteeteista ja haaveilun synnyttämä ilo muuttuu nopeasti pettymykseksi. Tämä kuulostaa aika rajulta väitteeltä ja jopa masokismilta.
Unelmoida pitää, mutta se täytyy tehdä eri tavalla. Unelmoinnin tulisi olla sellaista huoletonta ja odotuksetonta, ikään kuin ilmaan huolettomasti heitettyä toivetta. Odotus täytyisi korvata luottamuksella. Toisin sanoen masennuksen syy onkin liian suurien tai liian monien asioiden haluaminen.
Mistä tämä sitten, johtuu? Ei kai nykyihmisen psyyke poikkea mitenkään keskiajan ihmisen psyykestä?
Luulen, että syy löytyy siitä elämäntavan mallista, jota meille markkinoidaan joka puolella. Elämme yhteiskunnassa, jossa periaatteessa kaikille kaikki on mahdollista, jos vain niin haluaa. Voimme valita ja valita uudestaan ja uudestaan.
Meille on myyty ajatus siitä, että enemmän on paremmin. Meille on myyty ajatus siitä, että ihminen on sitä onnellisempi, mitä enemmän hän toteuttaa itseään ja mitä enemmän hän osaa ja omistaa.
Tarkasti luettuna ei itsensä toteuttamisessa tai osaamisessa ja omistamisessa ole mitään pahaa vaan siinä, että sitä pitää saada koko ajan enemmän. Jotain rajaa, hei!