Väitän, että ammatti vaikuttaa ihimisen maailmankuvvaan. Se josaki määrin vinnouttaa sitä. Joko hyvällä tai huonolla tavalla.
Työn tai työttömyyen vinnouttava vaikutus ei tietenkää mee läheskään aina näin suoraviivasesti, mutta voi täsä jotaki tojenperästä olla, ku aatellaan mutkat suoriksi. Mää väitän, että kätilöllä on positiivisempi maailmankuva ku hauankaivajalla. Hän tekkee työtä ihimiselämän lähtöasemalla, toinen päätepysäkillä. Ku vuojesta toiseen näkkee äiteiksi ja isiksi tulevien riemua, nii ohan se toinen juttu, ku kahtella montunpohojan varijoihin.
Opettajat opettaa oppilaitaan. Juicehan kettuili aikonaan, että ”ne, jokka ossaa, tekkee mitä vaan, mutta ne, jokka ei, alakaa opettammaan”. Voi siinä joittenki kohalla olla totta toinen puoli. Ku pitkään opettaa toisia, voi alakaa luulla, että mää tiiän kaikesta kaiken, enkä ikinä oo vääräsä – missään asiasa.
Mutta kiriailijalla se suurin vinnoutuma on. Tai ainaki sen vaara. Reppana kuvittellee mielikuvitusmaailmoja ja luo sinne ihimisiä tekemään kaikenlaista omien oikkujesa mukkaan. Hänellä on valta päättää kekkä kunki rommaanin henkilökunnasta jää henkiin ja kekkä ei. Tätä ku tekkee vuosikymmenestä toiseen, niin saattaa eko paisua aiva huomaamatta. Tievostamattaan saattaa alakaa kuvitella olevasa vaikka mikä, elämän ja kuoleman herra. Hö.
Sieltä on pitkä puotus, ku joku näyttää keskaria tai tekkee muuta vastaavaa. Vastatoimenpitteet saattaa karata lapasesta.
Kirijotan kokemuksesta. Eellä mainituista hommista oon teheny kaikkia, paitti ollu kätilönä. Työttömänäki oon joutunu olleen.
Sykiatri saa päivittäin ottaa vastaan meleko siivun ihimisen hulluuesta. Myös omastaan. Taskuvaras ossaa huolehtia pörssistään. Nyrkkeilijä kahtoo vastaantulijoita olokapäihin, kässiin ja päähän. Kummankätinen tuo on, se miettii, vaikka vastaantulijoista alle romille on kolleekoja.
Mutta menneekö se aina näinkään päin? Entäs sirkuspelle? Vaikka väki katsomosa nauraa, tarttuuko nauru pelleen? Kauanko pelle jaksaa huvittaa muita? Kuka omistaa sirkuksen osakkeet ja mitä sannoo nelijännesvuosikatsaus?
Kyllä kai sitä turtuu hommaan ku hommaan, eikä se sitten ennää nii vaikuta maailmankuvvaan. Ehkä sitä vähitellen oppii näkemään oman hommasa niinko olokapään takkaa ja suhtautuu työhösä työnä, tietää paikkasa maailmasa ja sen kuvasa. Olokoot sitte suora eli vino.
