Muistat varmaan Radiolinjan suuren läpimurron tehneet kännykkämainokset: "Jotta suomalaiset voisivat puhua enemmän".
Tuskin missään päin maailmaa lääsätään tällä siivolla puhelimessa kuin meillä. Minäkin puhun helposti systerin kanssa puhelimessa toista tuntia, mutta sitten kun tavataan, kuuluu välillämme lähinnä kahvikuppien kilinää. Vaan annas olla, niin jo kotimatkalta toinen soittaa: "Unohtu kuule puhua tästä..."
Puhuminen on helpompaa pienen etäisyyden päästä.
Kirjoitan tätä nyt pienessä SuomiLOVE-pöhnässä. Pidän ohjelmasta kovasti, koska se on tehty vähän Radiolinjaa muunnellen: "Jotta suomalaiset voisivat näyttää tunteitaan enemmän".
Erinomainen konsepti, joka osoittaa sen, että me todella välitämme toisistamme. Artistit eivät ole niin olennaisia, vaan se tunne, jota musiikki välittää.
Tiedät varmasti tunteen, että kun kuulet jonkin kappaleen, mielessä käynnistyy kuin filminauha tilanteesta, johon kappale voimakkaasti aikoinaan liittyi.
Nuorena oli itselleni tyypillistä maksimoida kurjuutta, aivan kuin Spede tekee yhdessä Turhapuro-leffassa. Kun maailma potki päähän, silloin piti panna soimaan sellaista musiikkia, että varmasti kyynelkanavat pamahtavat auki.
Jos joku poika ei alkanut millekään, piti luukuttaa sen päiväistä räytymislällyä, että se oli varma sairausloma koulusta.
Nyt kultaisessa keski-iässä olen löytänyt voimamusiikin. Tiedän täsmälleen mikä levy pitää milläkin hetkellä työntää soittimeen, että saan energiani huippuunsa. Esimerkiksi ennen esiintymistilanteita toimii tietty musiikki. Rauhoittavia lääkkeitä en tarvitse, siihen minulla on kymmeniä levyjä.
Musiikin teho on ällistyttävä. Se toimii niin suoraan, tuntuu menevän joka soluun, hulahtavan verenkiertoon ja syöksyvän sieltä päähän ja varpaisiin. Tunne siitä, että täyttyy musiikista, on mahtava. Tuntuu kuin kasvaisi pituutta, saisi lisää lihaksia, uskoisi itseensä enemmän.
Jokaiselle on omansa. Se voi olla jyhkeän baritoni laulama aaria, juurevaa kansanmusiikkia, pauhaava sinfonia tai raasteista Suomi-rockia. Mikä toimii minulle, ei ehkä toimi sinulle.
Mutta kokeillaan: Reino Helismaa ja Sorsanmetsästys. Kun kuulen sen, näen itseni viisivuotiaana istumassa veljeni kanssa Taunuksen takapenkillä. Isä ajaa kohti Kuortaneen mummolaa ja laulaa täysin palkein. Kuva on ehjä, auringon valaisema peltomaisema ja isän musta tukka. Kertosäkeessä päräytämme velipojan kanssa täysillä sanan "sorsanmetsästys". Välisoitot isä viheltää.