Taas se tapahtui. Kävelin kauppakeskuksen käytävää ja kas, vastaan tuli facebook-kaveri Kirsi. Riemastuin. ”No moi Kirsi, pitkästä aikaa!”. Nainen katsoi minua ihmeissään. ”No moi, mutta mun nimi on kyllä Hanna.”
Olen kärsinyt huonosta kasvomuistista läpi elämäni. Olen pystynyt peittämään sen aika taitavasti. Kun tuntematon ihminen alkaa kysellä kuulumisia, kerron niitä reippaasti. Samalla asettelen joukkoon pieniä ovelia kysymyksiä, jotta saisin selville kuka hän on.
Työelämässä huono kasvomuisti aiheutti ongelmia, etenkin aikakausilehdessä, jonne tein useamman vuoden ns. seurapiiripalstaa. Siihen tuli samalle sivulle kymmenisen pientä haastattelua eri ihmisistä. Usein ratkaisin ongelman niin, että jos haastattelemani ihmisen henkilöllisyys jäi epävarmaksi, kuiskasin paniikissa kuvaajalle: ” Kuka tuo olikaan?”.
Konkarikuvaajiin saattoi luottaa, heillä jäi kasvot mieleen.
Kerran isänpäivän alla olin tehnyt haastattelun miellyttävästä laulajasta Pentti Hietasesta ja hänen tyttäristään. Samana vuonna pääsin ensimmäisen kerran Linnan juhliin tekemään lehden seurapiiripalstaa. Ihastukseni oli suuri, kun huomasin Pentti Hietasen boolia maistellessani.
Kiirehdin hymyillen kättelemään. ”Onpa mukava nähdä taas! Saitko hyvää palautetta?” Mies katsoi minua hieman epävarmasti ja peräytyi hieman. ”Joo, kyllähän minä…” ”Mulle kyllä kehuttiin kovasti, varsinkin kuvia. Niistähän tulikin hienot!” Mies mumisi jotakin. Jatkoin iloista muistelua haastatteluhetkestämme, mutta mies vastaili yksitavuisesti ja peräytyi hieman lisää kadoten ihmisjoukkoon. Ihmettelin, miten mukavasta Pentti Hietasesta oli tullut noin outo. Äkkiä kauhea epävarmuus valtasi mielen. Kysäisin kansanedustaja Jaana Pelkoselta, joka seisoi vieressäni: ”Kuka tuo mies olikaan?”. ”Hänhän on kansanedustaja, näyttelijä Risto Autio”, vastasi Jaana.
Kotkan torilla olin kerrankin varma oikeasta ihmisestä. Kesätöissä nuorena tyttönä Gutzeitin sahalla oli lähin työtoverini ollut Aili, minua jonkin verran vanhempi, oikein kiva ihminen. Tuollahan hän istui kahvia juomassa, ja ihan samannäköisenä kuin ennenkin!
Säntäsin riemuissani tervehtimään. Nainen katsoi minua hämmentyneenä. ”Tarkoitat varmaan äitiäni, hän on ollut haudassa jo parikymmentä vuotta. Olen hänen tyttärensä.”
