Tapasin eräällä luonnonsuojeluun liittyvällä kurssilla viisaan miehen, Petteri Taalaksen. Sittemmin olen seurannut hänen lausuntojaan maailman foorumeilla. Hän kun istuu korkeimmilla tuoleilla, missä tehdään päätelmiä ilmastosta. Olen oppinut luottamaan tämän miehen sanaan.
Hänen viestinsä kuuluu, että yksittäisen ihmisen ilmastotaakkaa ei saa suurennella. Jokainen meistä voi tehdä osansa, parantaa elämäntapojaan. Monet ovat eläneet koko ikänsä ajatellen luontoa. He osaavat olla sinut luonnon ja kulutuksensa kanssa.
Taalaksen teesit ovat olleet tiedossa, mutta kertauksena vielä. Ilmastonmuutos uhkaa ihmiskunnan hyvinvointia 50-100 vuoden aikajänteellä. Tähän sisältyy ravinnon tuotanto, jolle kelvollista alaa häviää päivittäin maapallolta. Veden saatavuus hankaloituu, koska sadejakauman muuttuessa ja ilmaston lämmetessä haihdunta kasvaa. Tulvat tuovat omat ongelmansa, ja pakolaisuus lisääntyy.
Entä mitä tekee suomalainen nämä faktat kuullessaan?
Hän ajattelee, että on käpristyttävä omien seiniensä sisälle. Vain se uutinen, joka kertoo, että lautaselle saa ottaa kasvismytyn, on mennyt läpi. Lapset ovat liikaa. Liha on liikaa. Autoilu on liikaa. Kaikki luonnollisesti elämään kuuluvat asiat on otettu yleisen hysterian luonnin kärkiteemoiksi.
On aivan pakko kysyä, mitä tietolähdettä ilmastoahdistuksessa käytetään, jos iso massa on sitä mieltä, että energiantuotantotavoista ydinvoima tuottaa eniten hiilidioksidipäästöjä, vaikka tuotantoprosessissa ei edes polteta mitään.
Toisaalta vuodesta 1998 lähtien tehdyssä EVA:n kyselyssä ydinvoiman kannattajia oli ensimmäistä kertaa enemmistö.
On oikeutettua vaatia päättäjiltämme ilmastotoimia isommalla skaalalla. Samaisen EVA:n kyselyn perusteella näyttääkin siltä, että nimenomaan ison mittakaavan ratkaisuja, kuten vähäpäästöisten energiantuotantomuotojen visioita odotetaan päättäjiltä. Toive liittyy siis myös lisäydinvoiman rakentamispäätöksiin. Kuten tiedämme, kansalaisten antamaan ääneen liittyvät myös toiveet päätöksistä.
Kun ympärillämme näyttää olevan kasvava tarve sähköä käyttävistä vempaimista, lienee oikeutettua kysyä erityisesti nuorilta ja naisilta, millä energiantuotantomuodolla aukko saadaan täytettyä. Tiedon jakaminen hyödyistä ja haitoista kääntyy ydinvoimassa usein pelon ja tunteen puolelle. Historian jäljet pelottavat monia.
Uhat ja haitat energiantuotannossa ovat todellisia, mutta poissulkemalla molempia jäävät käteen todelliset arkipäivän valinnat.
Se kasvispihvikin kun on paistettava jossakin.