Vien teidät nyt aikamatkalle 40 vuoden taakse, leveiden lahkeiden, paksupohjaisten kenkien ja pulisonkien 70-luvulle, vuoteen 1979.
Istun isoisän Anglian takapenkillä, kurvailemme Lapuaa peräkylältä toiselle. Pitelen kiinni mainoslaatikoista, jotka pomppivat kun isoisä kaahaa nilkka suorana mutkaista tietä.
Olemme vaalikiertueella, menossa erään ison talon isännän pirttiin pitämään puhetilaisuutta. Auto kaartaa Rautakorvenkylälle, isoisä vaihtaa vaihdetta pykälään ja virittää laulun ääntään aukaistakseen: ”Kerenski se leipoi kuivan taikinan, suolaksi hän aikoi pienen Suomenmaan...”
Jarrutamme pihaan. Isäntä tulee portaille vastaan, hän täyttää koko oviaukon. Isoisä ottaa takapenkiltä pari laatikkoa ja viuhtoo itsensä sisälle. Kävelen perässä kädessäni kassi, jossa on kannatuskortteja.
Suuren tuvan seinänvieripenkit ovat täynnä ja väki mustissa kuin seuroissa. Isoisä kättelee jokaisen ja saa ihmiset hymyilemään. Hänellä on karismaa kuin Elviksellä, otsakihara on viimeistelty eteisen peilin edessä.
Istun valtavan uunin viereen jakkaralle. Emäntä kiikuttaa minulle mehulasin ja lautasen, jolla on hiekkahentusia, kaneliässiä ja kolmen peukaloni levyinen ankkastukkisiivu.
Isoisä puhuu kuinka täällä syrjäkylillä on vaikeaa, kuinka eläkkeet ovat pieniä. Kuinka me olemme tämän kaiken paljain käsin raivanneet. Kuinka tämä maa ja jokainen sen ihminen on arvokas. Kuinka veljeä ei jätetty, eikä jätetä.
Väki kuuntelee päät painuksissa. Joltakin puuttuu jalka, joltakin käsi. Yhdellä on lappu toisen silmän päällä. Jokainen näyttää vähän kurjalta, lapsen silmään köyhältä.
Isoisä puhuu niin että leipävartaat tärähtelevät katossa. Pitkä rivi päitä nyökyttelee.
– Yhteisten asioiden hoitaminen ei ole leikin asia. Kansan antama valtuutus on pyhä asia, enkä minä ole leikin päiten tähän ryhtynyt, isoisä sanoo lopuksi ja pyyhkäisee otsansa kuivaksi taskuun taitetulla siniruutuisella nenäliinalla.
Sitten juodaan kahvia vähän peijakkaasti. Äsken niin hiljainen tupa on täynnä puhetta ja kuppien kilinää. Passariflikat kulkevat pannujen kanssa tuvan ja ison kamarin väliä. Tupakat ja piiput syttyvät, emäntä nostelee lisää nisua valtaville tarjottimille ja sanoo kuuluvalla äänellä: kastakaa.
Isoisä ei päässyt eduskuntaan. Paikan vei J. Juhani Kortesalmi. Suomen Maaseudun Puolue alkoi natista liitoksistaan.
Opin vaaliturneella paljon. Tehtävä on otettava tosissaan. Pitää tietää asioista, pitää haluta tietää asioista. Kun ovi tupaillan takana sulkeutuu, ei pidä unohtaa niitä, keille on juuri puhunut.