Olin syyskuun alussa elämäni ensimmäisellä ryhmämatkalla. Kiersimme eteläistä Englantia viikon verran bussilla suomalaisen matkaoppaan johdolla. Jännitin hieman sopeutuisinko ryhmämatkalle. Olin pelännyt myös, että joudun olemaan reissussa yksin. Asuin yhden hengen huoneessa, ja sehän oli pelkästään hyvä juttu. Mietin kuitenkin, että yksin olisi ikävä käydä ruokailemassa. Ei hätää, tutustuin jo ensimmäisenä päivänä kahteen mukavaan naiseen, toinen oli ammatiltaan lihantarkastaja ja toinen sisustusliikkeen pitäjä. Kumpikaan ei ole minulle läheinen ala, mutta hyvin viihdyimme yhdessä. Romanttinen sisareni povaili etukäteen, että löydän jonkun ihanan miehen. Yksinäisiä miehiä ei kuitenkaan 21 hengen ryhmässä ollut. He ehkä harvemmin lähtevät ryhmämatkalle katsomaan Englannin idyllejä.
Ryhmämme oli kiltti ja tottelevainen. Pientä skismaa ilmeni joskus, kun opas hoiti ohjelman tunnollisesti matkatoimiston laatimien ohjeiden mukaan. Olisimme halunneet olla paikassa B kolme tuntia ja paikassa C vain hetken, emmekä päinvastoin.
Oxford oli niin viehättävä kaupunki, että siellä olisimme voineet viettää koko päivän. Stratford-upon-Avonissa taas ei ollut muuta kiinnostavaa kuin Shakespearen synnyinkoti – eikä sekään kauhean kiinnostava. Chipping Campdenin pikkukaupungin ja Broadwayn kylän kadut ja kujat olivat kivoja astella. Sen sijaan koko iltapäivän retki puutarhaan, missä lähes kaikki kukat olivat kuihtuneet, oli yhtä tyhjän kanssa. Windsorin linna ja Blenheimin palatsi olivat meikäläiselle kuin tikkukaramelli lapsena. Bathin kaupunki on ihana, ja siellä on idolini Jane Austenin museo. Stonehengen kivet taas – no joo, ne olivat kiviä.
Pienet tiet olivat kuin elokuvissa. Niitä reunustavilla vihreillä nummilla näimme tuhansia lampaita ja joskus jopa villiponeja. Kun tuijottaa tuntikausia lampaita, vaipuu ihanaan horrokseen. Se oli terapeuttista. Moottoritiet sen sijaan olivat karmeita. Niissä oli yleensä neljä kaistaa suuntaansa, eikä nopeusrajoituksia. Välillä suorastaan pelotti, kun bussi ajoi kovaa vauhtia ja ohittavat autot kaksi kertaa kovempaa.
Viimeinen päivä kului Portsmouthin satamakaupungissa laiva- ja merimuseovierailuineen. Lento lähti 18.45 ja ajomatka kentälle kestäisi noin kaksi ja puoli tuntia. Lähdimme hyvissä ajoin, eli klo 14 kentälle päin. 20 kilometriä ennen lentokenttää liikenne pysähtyi. Jossakin edessä oli tapahtunut kolari. Seisoimme moottoritiellä kolme tuntia, kentällä olimme 18.15. Ja kas, ehdimme kuin ehdimmekin koneeseen. Kiitos Norwegianin koneen, joka tuli Helsingistä myöhässä.
