Me suomalaiset olemme tottuneet olemaan kärkisijoilla lähes kaikissa kansainvälisissä vertailuissa, olipa kyse luottoluokituksista tai koululaisten Pisa-tutkimuksista. Röyhistämme rintaamme, kun puhutaan vakaudesta, turvallisuudesta, korruption vähyydestä, oikeuslaitoksen riippumattomuudesta, lehdistönvapaudesta, inhimillisestä hyvinvoinnista… Lista jatkuu vielä pitkään.
Mutta entä kun puhutaan empatiasta? Amerikkalaistutkimuksen mukaan suomalaiset kuuluvat maailman vähiten empaattisten kansakuntien joukkoon. Kaikista huonoimmin toisen ihmisen asemaan osaavat laittautua liettualaiset, mutta suomalaiset olivat 63 maan joukossa kuudenneksi huonoimpia ymmärtämään toisen ihmisen tunteita.
Tutkimuksessa psykologian tutkijat kolmesta yliopistosta kartoittivat empatian taitoja kyselyllä, johon vastasi yli 100 000 ihmistä. Parhaiten toisen ihmisen nahkoihin osattiin asettua Ecuadorissa. Pohjoismaista Tanska ylsi kärkikymmenikköön.
Tutkijat löysivät yhtäläisyyksiä empatian ja hyvän itsetunnon välillä. Myös myönteinen käsitys omasta hyvinvoinnista lisäsi ymmärtämystä muita kohtaan. Tutkijat luonnehtivat empaattisia ihmisiä kilteiksi, huomaavaisiksi, myötätuntoisiksi ja anteliaiksi. Heissä herkkätuntoisuuteen yhdistyy myös vastuuntunto muista. Olemmeko me lähes kaikilla mittareilla hyvinvoinnin huipulla olevat suomalaiset ulkoistaneet toisista huolehtimisen muille?
Toki eroja löytyy myös kulttuureista. Toisissa maissa yhteisöllisyys on keskeinen arvo, toisissa taas korostetaan itsenäisyyttä ja pärjäämistä.
Viereisessä pääkirjoituksessa puhutaan yhdenlaisesta empatian puutteesta, nimittäin käyttäytymisestä onnettomuuspaikoilla. Miten vaikeaa joillekin on asettaa itsensä onnettomuuden uhrin tai hänen omaistensa asemaan? Pitäisikö empatia ottaa pakolliseksi oppiaineeksi?
Empatiaa eli myötäelämisen kykyä voi kehittää. Valmiudet siihen löytyvät meiltä kaikilta. Tässä, jos missä, pätee sananlasku metsään huutamisesta. Lapsen empatia kehittyy hoivaamisen, hellyyden ja hyväksymisen seurauksena. Missä vaiheessa sitten on mennyt vikaan, jos surevien omaisten kuvaaminen onnettomuuspaikalla tai selfie puukotuksen uhrin vieressä alkaa tuntua hyvältä somepäivitykseltä?