Ei tarvinnu olla kovakaa poppamies aikonaan, joka ennusti, että maatallousyhteiskunnasta tullee välivaiheitten jäläkeen informaatioyhteiskunta.
Jo sillon kauan sitte isovanahemmat hoki jäläkipoloville, että äläkää syökö kärpässieniä. Tieto siirty suusta korvaan. Sittehä informaatiota alettii hakata kivveen ja myöhemmin raaputtaa nahkaan ja paperille. Kirjapainotaito mullisti kaiken. Monistaminen muuttuu rahaksi yhä eelleen. Kaikenlainen toisintaminen on meiän kulttuurin perustekijä. Ja nyt bitit ahetaan tikulle ja ykköset ja nollat pyörii pitki ilimakehhääki maapallon ympäri. Niinku vanahentunneet satelliitit.
Saa nähä mitä siitä seuraa, ku aivo koko ajan vastaanottaa tietua. Yhtä tuhosa loikka siitä saattaa tulla, ku aikanaan oli siirtyminen kerräily-, metästys- ja kalastustallouesta maatallouteen. Sillon ihiminen pysähty paikolleen ja alako vilijelleen maata. Agraariyhteiskunnasa esivanahemmat kekkas, että tästä vilijasta voi valamistaa leivän lisäksi tämmöstä juomaa, joka kihahtaa kätevästi nuppiin. Siitä alako alakoholin lissääntyvä valamistus ja kulutus ja seurauksethan me tiijetään jo.
Teollisuus- ja palaveluyhteiskunnasa kaikki perustuu monistamiseen ja kuluttamiseen. Eli voiton maksimointiin. Tallouesa ellää kahen kerroksen väki. Toinen yrittää ostaa halavalla herneitä ja hernesoppaa, toinen osakkeita ja johannaisia. Seuraus on, että hyvinvointi jakkautuu epätasasesti ja me hukutaan jätteisiin. Me ollaan ajettu upppuavasa laivasa informaatioyhteiskuntaan. Meillä on kaapelit maan alla ja ilimatila täynnä tietua. Me heilutaan tietokännisä ja -ähkysä, jopa rapulasa. Meistä tullee entistä rauhattomampia, ku kaikki laitteet tuuttaa ja piippaa, että hei sulle tuli viesti tai joku toinen on päivittäny sitä ja tätä sinne ja tänne.
Kytkeekö evoluutio meijät jonaki päivänä tietoverkkoon aivan orkaanisesti ja mitä siitä sitte seuraa? Alakaako hitlerit printtailla ja monistaa ihtiäsä pitki tätä meijän maapallokyllää? Vai siirtyykö meiän kaikkien tietosuus johonki virtuaalitillaan? Roskaa ja kaikenlaista vastusta ja haastetta piisaa muutenki jo.
Ku mää olin lapsi, ihimiset kävi kyläsä toistesa luona ja jutteli kasvotusten. Ihimisten aikaan kuka tahasa tuttu saatto poiketa kyllään, istahtaa ovenpieleen poriseen. Nyt sitä korvaa sosiaalinen media. Vihiriä pallo ilimasee veispuukisa kuka on paikalla. Sähkösesä viestinnäsä me lisätään viestiin joku naamankuva, joka hymmyilee, nauraa tai tekkee mitä vaa – valikoimaa piisaa – ja se muka korvaa sitä puuttuvaa oikiaa ilimettä. Joskus mun tekis mieli sanua, että mää käännyn takasi. Hyvvää yötä, Some, Finland.