Rouva on ristiny autosa Sammakoksi, ku piili muistuttaa hyppyyn valamistautuvvaa Mississippin härkäsammakkua. Elokuun alusa me pakattiin kapsäkit kyytiin ja lähettiin huilailemmaan etelään. Huristettiin länsirannikkua Pietarsaareen.
Skatan kaupunginosasa tuntu yhtä aikaa tutulta ja vieraalta. Sorapäällysteiset ruutukaavakavut ja vanahat puutalot toi mieleen Raahen. Mutta ruottia puhuvat papat sai olon tuntumaan niinku oltas oltu jo melekeen ulukomailla. Ensimmäisen lomaillan oivallus oli, että Suomesa on muitaki vanahoja puutalokaupunkeja.
Matka jatku Raippaluovon kautta Lapväärtiin. Kaskisisa ja Kristiinankaupungisa reissun ensioivallus vahavistu: Suomesa tojella on komioita vanahoja puutalokaupunkeja – muuallaki ku meillä Raahesa.
Raumalla meijän henkinen herrääminen alako saavuttaa huippusa. Sikäläinen vanaha kaupunki ellää ja toimii täyspainosesti, suorastaan vilikkaasti. Kaupat ja ravintolat vanahoisa talloisa ja jalakakäytävät niijen välisä tungeksi ihimisiä ja kuhisi liikennettä. Ja alakuasukkaat puhu semmosta kieltä, että tojella tunsi olevasa kaukana kotua.
Turusta me löyvettiin kaks vanahaa puutaloaluetta: Port Arthur eli Portsa ja ikivanaha Luostarinmäki, jonka talot selevis kaupungin palosta 1827. Pienisä hämysisä museotalloisa melekeen näki parinsaan vuojen takaset asukkaat ja ihimisenkokosen kaupunkilaisen elämänmenon.
Me jätettiin Suomen kielen isä Mikael Agricola sitte patsastelleen Turun Tuomiokirkon seinustalle ja hypittiin Sammakolla vielä Naantalliin, Tammisaareen ja Hankoon. Niistä kaikista löyty hienoja, kunnostettuja puutaloalueita.
Suurimman vaikutuksen teki Tammisaari. Vanaha kaupunki merelle antavan niemen nenäsä, kapiat sokkeloiset kavut ja kujat, värikkäät rempatut puutalot puitten ja puistikoijen lomasa ja laiturit täynnä venneitä. Se oli niin kaunista, ettei ihimetyttäny ollenkaan, että Helene Schjerfbeck asu ja maalas niisä maisemisa rapiat 15 vuotta.
Sitte käännettiinki Sammakon silimät pohojosseen ja loikittiin Fiskarin vanahan ruukkimilijöön ja Jyväskylän Harrastajateatterikesän kautta Heinäveelle rauhottuun. Valamon luostarisa oli aikaa hilijentyä, virkistyä ja miettiä siihenastisia lomakokemuksia.
Kotimatkalla kekkasin Mettalanmäjen liikenneympyräsä, että kyllä tämä on entistä T-risteystä palijon parempi sissäänheittäjä Wanahaan Raaheen. Joku matkailija saattaa kääntyä tänne jopa erreyksesä. Ja jos hän on vaikka raumalaine ja ajjaa Pekkatorille saakka, hän saattaa kokia samankaltasen järkytyksen ku meikäläinen Raumalla: ”Tääl onkin kaikk pali fiinemppä ko meill!”
