Olen asunut elämäni aikana kolmessa kaupungissa. Kasvoin Oulussa, opiskelen Jyväskylässä ja olen toista kesää täällä Raahessa. Jos joku kysyy, niin olen paljasjalakanen oululainen. Vastauksen annan yleensä joko humoristiseen, tietynlaista kotiseutuylpeyttä henkivään sävyyn tai sitten pienellä katkeralla lisäyksellä. Suhteeni synnyinkaupunkiini on vaikea.
Ensimmäistä kertaa havahduin asiaan silloin, kun muutin Keski-Suomeen. Puhtaalta pöydältä aloitus tuntui helpotukselta ja lukemattomilta uusilta ja lupaavilta mahdollisuuksilta. Sainkin paljon hyvää elämääni: tutustuin moneen, menin toistuvasti mukavuusalueeni ulkopuolelle ja koin löytäneeni niihin aikoihin paikkani. Oulu tuntui etäiseltä, vaikka siellä asuvat vanhempani, veljeni ja sukulaiseni sekä paljon ystäviäni. Elämäni tärkeimpiä ihmisiä.
Toisen kerran pysähdyin ajattelemaan asiaa aivan vastikään, kun Jyväskylässä asuva ystäväni vieraili luonani Oulussa eräällä musiikkifestivaalilla. Hän luonnehti Oulua keskustan ja Tuiran alueella kävellessämme pieneksi Helsingiksi siltoineen. Oulu oli "upea" eikä Ainolanpuistoa vastaavaa paikkaa kuulemma löydy mistään. Sellaiset kehut Oulusta tuntuivat absurdeilta niihin maisemiin tottuneelle ja niissä kovat kasvukivut läpikäyneelle. Toisaalta ne avasivat silmiä. Onhan Oulu kaunis kaupunki ja siinä on myös paljon muutakin hyvää. Kesän aikana on ollut ihanaa tavata läheisiä ihmisiä, joita muualla asuessa harvemmin pääsee näkemään.
Raahen seudulla tuntuu vallitsevan vahva kotiseuturakkaus. Kyläyhdistykset ovat aktiivisia ja kotiseutupäiviä järjestetään. Paikkakunnalle palataan monesti muistelemaan nuoruusvuosia, sen olen huomannut muun muassa katugallupeja tehdessäni. Kodin tuntua en ole täältä itse löytänyt, mutta on mahtavaa ja ihailtavaa, että niin monet muut kokevat toisin.
Toisaalta viime torstaina Rantajatseilla esiintyneen Samuli Putron välispiikit kertoivat toisensuuntaista tarinaa. Hänen sarkastiset lohkaisunsa tuntuivat ilmentävän tiettyä kotiseutuvihaa. Keikkayleisö otti ne hienosti huumorin kannalta, mutta itse sain niistä irti jotain muutakin. Usein musiikilla voidaan käsitellä mitä moninaisimpia tunteita, mutta nyt se sai vielä lisäsisältöä huulenheiton kautta. Koin muusikon sanat jollakin tasolla rauhoittavina, sillä niihin oli helppo samaistua. Rentouduin ja välillä jopa naurahdin veistelylle. Hetken koin oloni jopa kotoisaksi.
Läheiset ihmiset ja tunteethan ne ovat niitä asioita, jotka loppujen lopuksi tekevät kodin. Harva kaupunki itsessään omaa sellaisia piirteitä, joihin ihastuu tai vihastuu vahvasti.
