Olen saavuttanut elämässäni semmosen pisteen, jossa yllättävän usein keskustelut tai ajatukset kääntyy johonki asiaan, joka tapahtu “noin kymmenen vuotta sitten, eli yheksänkytluvulla”. Sillon oli erilaista ja puhelinkoppeja. Ei ois käyny mielesäkkään jutella omia asioita esimerkiksi keskellä syysmarkkinoita Rantatorilla.

Mää muistan ku mun yks poikakaveri hankki kännykän ja mää olin, että ei tuu ylleistyyn ikinä tuomonen kampe. Niin turhaa juppeilua, hävettää ton puolesta. Mulla oli tapana vettää lankapuhelin oman huoneen puolelle sillai, että johto meni oven alta. Tärkiät puhelut piti puhua omasa huoneesa. Tai sillai, että se kippurainen johto veny äärimmilleen, kö puhelimen piti pysyä puhelinpöyällä (meillä on kotona vieläki puhelinpöytä, vaikkei siinä puhelinta kyllä pietä), mutta ommaan toimistoon piti päästä hoitamaan esimerkiksi viikonlopun suunnittelu.