Ensi viikolla vietetään lapsen oikeuksien viikkoa. Mistä on kyse, siitä lisää toisaalla tässä lehdessä raahelaislähtöisen luokanopettajan Susanna Wåghals-Päätalon haastattelun myötä.
Kun ryhdyin tekemään tätä juttua, piti pysähtyä hetkeksi miettimään, miksi tätä viikkoa vietetään. Eikö pitäisi olla selvää, että lapsen oikeudet otetaan huomioon ja lasta kuunnellaan. Ei se ilmeisesti ole.
Luokkaan mahtuu monenlaista ja monenluonteista lasta. Osa on hieman hiljaisempia, eivätkä he välttämättä uskalla tuoda kaikkia toiveitaan ja näkemyksiään aina esille. Saattaa olla pelko, että jos nyt avaan suuni, mitä nuo muut ajattelevat. Pelko kiusatuksi joutumisesta on myös edelleen valitettavasti arkipäivää.
Jos te kiusaavat lapset luette tätä kolumnia, annan teille pienen vinkin. Ei se kannata. Kiusaaminen on aivan liian vanhanaikaista ja mennyt pois muodista. Kannattaa miettiä asiaa omalle kohdalle, miltä itsestä tuntuisi, jos joku tekisi sinulle samoin? Totuus on se, että kovat jätkät ja tytöt eivät kiusaa. Ne ovat kovia, jotka välittävät toisista lapsista ja tarvittaessa puolustavat kiusattuja.
Mennäänpä takaisin lapsen oikeuksien viikkoon. Sen teemana on tänä vuonna osallisuus. Eli annetaan puheenvuoro ja ääni myös kaikista hiljaisimmalle ja ujoimmalle lapselle. Rohkaistaan lapsia osallistumaan ja annetaan heille aito mahdollisuus vaikuttaa vaikkapa koulun oppitunnin suunnitteluun. Lasten mielipiteden kuuleminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että valta päättää asioista siirtyy lapselle.
Wåghals-Päätalo on malliesimerkki, kuinka opettaja voi antaa lapsille mahdollisuuden osallistua. Taannoin hän antoi kolmen pojan suunnitella liikuntatunnin treeniohjelman, kun lajina oli heidän harrastamansa salibandy. Pojat ottivat haasteen täysillä vastaan ja näkivät liikuntatunnin eteen vaivaa. Jokaiselta oppilaalta löytyy joku taito, jonka hän varmasti mielellään tuo esiin, jos häntä rohkaisee siihen.
Eräs tuttavaperhe vietti juuri yhden sunnuntain täysin lasten suunnitelmien mukaan. Siihen kuului muun muassa aamupalaa, löhöilyä, ulkoilua ja kaupassa käyntiä. Eli ihan perusjuttuja, jotka voisivat kuulua myös vanhempien suunnitelmiin. Lisäksi lapset halusivat käydä keilaamassa ja pelata lautapelejä. Takuulla koko perheelle hauska päivä, jonka suunnittelijana toimivat perheen pienimmät. Totta kai vanhemmat sanovat viimeisen sanan ja tekevät päätökset, mutta ei kai se ole keneltäkään pois, jos lapsi saa joskus tehdä koko päivän haluamiaan juttuja.
Kuunnellaan lapsia, otetaan heidän mielipiteitä huomioon, mutta muistetaan, että se päätäntävalta pysyy kuitenkin aikuisella.