Olen huono hiihtäjä. Ukko on keljuillut, että minä en hiihdä vaan kävelen suksilla. Osaamattomuudestani huolimatta tykkäisin hissukseen köpötellä ladulla, mutta tunnen itseni siellä tulpaksi, koska jokainen yli nelivuotias haluaisi päästä ohitseni. Niinpä hiihtämiseni ovat jääneet vähiin.
Lasten avioitumisen myötä huomasin omistavani kosolti uusia sukulaisia. Heidän joukossaan on geologi, joka tutustutti ukon ja minut jo vuosia sitten Rovaniemen kairoilla kummallisiin liikkumisvälineisiin, jotka hän nuoruudessaan oli tuonut malminetsintäreissuilta Kanadasta. Kyseessä olivat luonnonmateriaaleista tehdyt kookkaat lumikengät. Täsmälleen sellaiset, jollaiset muistan lapsena nähneeni Laitilan Kinossa elokuvassa Pekka ja Pätkä lumimiehen jäljillä.
Lumikengissä oli puukehys poikkipienoineen ja nahkaremmeistä punottu kantava osa. Siteenä oli mäystin kantahihnoineen, molemmat säädettäviä. Kun remmit saatiin kiinnitettyä pitävästi kenkiini, tajusin, että menopelit olivat kookkaammalle tarkoitetut. Minä jouduin harppomaan, jotta sain siirrettyä lumikengän leveää etuosaa riittävän etäälle. Jos otin lyhyemmän askeleen, toisen jalan lumikengän reuna jäi alle ja minä jumiin. Mutta pienestä riesasta viis. Oli mahtavaa päästä samoamaan koskemattomaan valkeuteen.
Hurmioitumiseni huomattiin. Kotimatkalle lykättiin kainalooni lumikenkäpari. Olin yllättynyt ja iloinen.
Kotona innostus laantui siihen realiteettiin, että ristiselkä kipeytyi luonnottoman pitkistä harppauksista. Lumikengät jäivät varaston nurkkaan. Ukko silloin tällöin teki niillä metsäretkiä.
Viime talvena kuntatiedotteessa liikuntasihteeri tarjosi lumikenkiä lainattavaksi. Kyselin asiasta, mutta ennen kuin ehdin niitä hakea, iski influenssa ja sitä sairastaessa ehti tulla kevät.
Tänä talvena kyselin lumikenkien perään heti vuodenvaihteessa. Höylisti luvattiin. Nykyversiot ovat pienemmät ja kevyemmät kuin omistamani antiikkikapineet. Reunus on kevyttä metallia, kantava osa muovia. Ne kiinnitetään kolmella hihnalla tukevasti kenkiin eivätkä ole yrittäneetkään aueta matkan varrella. Kun lukittavat säädöt on kerran tehnyt, on seuraavan kerran liikkeelle lähtö nopea. Pohjassa ovat kahdet metalliset "hainhampaat", jotka pureutuvat tehokkaasti ojanpenkkaan ja muuhun kiivettävään. Kerta kaikkiaan mainiot menopelit.
Olen tehnyt lainakapineilla useampia hangen valloituksia. Ei haittaa tuisku niillä liikkumista enkä ole kenenkään tiellä. Varsinkaan luonnossa en seuraa kaipaa. Hellaakoskea mukaillen: latua käyden ladun on vanki, vapaa on vain umpihanki.