Jokaisella lienee maisema, jossa tuntee olevansa kotona. Minulla se on maalaismaisema.
Lapsuuden kodin avarassa pihapiirissä kasvoi suorarunkoisia isoja koivuja, joita kaipaan vieläkin. Maamerkki, kuusi, kohotti korkealle latvansa. Tien varressa oli orapihlaja-aita, jossa keväisin varpuset sirkuttivat. Marjapensaissa kasvoi punaisia ja mustia viinimarjoja ja karviaisia.
Kasvimaan mummo laittoi joka kevät: porkkanaa, punajuurta, sipulia ja hernettä. Kesäisin mummo kantoi karjakeittiöstä ämpäreillä vettä mansikkamaalle. Raparperit kasvoivat isoiksi muhevassa mullassa. Perunasato nostettiin syksyllä ja säilöttiin kellariin. Hyvä niitä oli sitten talven mittaan syödä, oman maan perunoita.
Ympärillä oli vehreitä peltoja, joilla käyskenteli lehmiä laitumella. Silloin lehmät olivat ulkona vain kesäaikaan. Jokaisella lehmällä oli nimi, jolla sitä kutsuttiin. Maatilat olivat siihen aikaan pieniä ja pienelläkin karjalla ansaittiin elanto. Muutaman kilometrin säteellä oli kymmenkunta navettaa. Eipä olisi tuolloin uskottu, että jonain päivänä navetat ovat automatisoituja lypsyrobotteineen.
Muistan vielä sen ajan, kun heinää seivästettiin, vaikka olinkin ihan pieni. Lapsilla oli töitä heinäpellolla, jos ei muuta, niin tappien laittamista seipäisiin. Omat heinähangotkin taisi olla, pajusta tehdyt. Pientareet haravoitiin käsipelillä. Eväiden syönti oli kaikkein parasta: leipää ja pullaa, kahvia ja mehua.
Kuivaneet heinät kerättiin traktorilla, jonka peräkärryyn oli laitettu korkeat laidat. Siinä saikin kiirettä pitää, jos tummat pilvet nousivat taivaalle. Kovemmat ukonilmat jäivät yleensä joen toiselle puolen. Heinät säilöttiin latoon, karkeaa suolaa nakeltiin väliin. Lapset pääsivät polkemaan heinäkasoja, että ne saatiin tiiviimmäksi pienempään tilaan.
Metsä tuoksui pihkalle ja suopursulle. Neulasten peittämää polkua pitkin juostiin hiekkamontulle uimaan, jos ei sitten menty pyörällä soratietä pitkin. Aurinko paistoi lämpimästi ja vaikka ei paistanutkaan, uimassa tarjettiin silti olla tuntikausia. Niittyleinikit, kurjenpolvet, päiväkakkarat ja apilat kukkivat. Loppukesästä loistivat maitohorsmat. Syötiin villimansikoita, mesikoita, vattuja ja mustikoita. Syksyllä oli punaisten puolukoiden vuoro.
Myöhemmin muutama vuosi vierähti kerrostaloasunnossa, jossa ei ollut edes parveketta. Kotiin maalle piti päästä lähes joka viikonloppu. Kesä tuntui juuri oikeanlaiselta vain siellä, lehmineen kaikkineen.
Tosin eihän siitä niin kauan ole, kun Raahen keskustassa oli navettoja ja lehmät laidunsivat kaupungin liepeillä. Silloin minäkin olisin voinut olla kaupunkilainen.
