Opiskeluaikana jelppasin kurssikaveria vauvanhoidossa. Jos vauva huusi nälkäänsä äidin poissaollessa, olin saanut neuvon juottaa vauvalle hunajavettä. Hanakasti hän hamusi tuttipulloa suuhunsa, kun suu maistoi, mitä tarjottiin.
Itsestäni on kerrottu tarinaa, että isän ehdotuksesta minun oli annettu kerran syödä karkkia niin paljon kuin olin halunnut. Isän ajatus oli ollut, että ylensyönti vieroittaa minut makeasta. Isän järkytykseksi olin ollut seuraavana päivänä pyytelemässä taas.
Minut säästi pulskistumiselta se, että lapsuudessani makeaa oli tarjolla erittäin rajoitetusti. Itse en olisi säätelyyn kyennyt.
Jouluna oli herkkuja tarjolla. Kauppareissutuliaisena sai silloin tällöin tikkarin, mutta makeaa teki mieli muulloinkin. Mummu saattoi lievittää makeanhimoani hiivaleipäpalalla, jonka päälle oli liruteltu siirappia. Joskus hän sekoitti kahvikupissa kaakaojauhetta ja sokeria, kaatoi päälle kermaa, jolloin syntyi makea massa ja laittoi sen lusikkaan. Se maistui paremmalta kuin paraskaan tryffelisuklaa sen jälkeen - en tosin ole kokeillut aikuisiällä, miltä mössö nyt maistuisi. Muistojen on syytä antaa olla koskemattomana.
Valkoisen voittokulku – sekä sokerin että vehnäjauhojen osalta – alkoi 50-luvulla. Siihen asti ne olivat olleet ylellisyyttä. Yht'äkkiä niistä tulikin jokapäiväisyyttä. Niiden runsaassa käytössä ei nähty mitään ongelmaa.
Kun 70-luvulla havahduttiin siihen, että suomalaisessa ruokavaliossa kaikki ei ollut kohdallaan, annettiin konnan rooli rasvoille. Samaan aikaan teollisuus työnsi markkinoille yhä makeampia tuotteita. Vielä 90-luvulla hittituote oli rasvaton tikkumakea jugurtti. Niitä syötiin välipaloina. Samoihin aikoihin supersuolaisesta pitsasta tuli trendiruokaa ja se huuhdottiin mahaan Coca-Colalla.
Tällä vuosituhannella yleinen ravitsemustietämys on mennyt huikeasti eteenpäin. Konnan roolikin on siirtynyt sokerille. On tajuttu, että se helposti imeytyvänä saa aikaan nopeat verensokerin heilahtelut. Veren sokeripitoisuuden laskuvaiheessa tulee nälän tunne. Sitä lievittäessä syö helposti tarvettaan enemmän.
Äärimmäiset yleistykset ovat vaarallisia, varsinkin niiden kannalta, joilla on tapana ottaa suositukset kirjaimellisesti. Olen tavannut niitä, joiden iho-ongelmien takaa on paljastunut äärimmäinen rasvojen välttely ja niitä, jotka ovat valittaneet kilojen jatkavan kertymistään siitäkin huolimatta, että on siirrytty rasvattomiin tuotteisiin.
Tietoa on tänä päivänä jokaisen saatavilla. Jos ei jaksa siihen perehtyä, aika hyvä neuvo on pysyä keskitiellä.
Inga Nuojua