Ennen oli Matti, jolla oli pottumaa. Matille sekä pottu että maa olivat pyhiä elämän edellytyksiä.
Matti ymmärsi, että hoitamalla maata hyvin se antoi mahtavan pottusadon. Matille oma pottumaa edusti myös tietynlaista vapautta, riippumattomuutta herrojen määräysvallasta. Omavaraisuutta.
Matti oli vuorovaikutuksessa maan ja potun kanssa. Hän tiesi, että se mitä maalta otettiin, se piti sinne myös palauttaa. Hän tunsi olevansa vastuussa pottumaasta. Vapaus kasvattaa pottuja omalla bpottumaalla toi mukanaan vastuun hoitaa maata niin hyvin, että se tuottaisi pottuja vielä lapsille ja lapsenlapsillekin.
Tämä pieni tarina auttaa näkemään nykyajan ongelmallisen suhteen luontoon.
Ihminen on etääntynyt kauaksi maasta ja luonnosta, josta loppujen lopuksi kaikki meidän hyödykkeet ovat peräisin. Emme kuitenkaan koe enää asioita niin kuin Matti. Emme ymmärrä valinnan vapauteen liittyvää vastuullisuutta.
Kun ostamme kulutustuotteen kaupasta, emme useinkaan mieti millaisia eri vaiheita se on käynyt läpi ennen sen päätymistä kaupan hyllylle. Kun valitsemme tuotteen, jonka ostamme, emme harkitse olisiko jokin toinen valinta vastuullisempi.
Mielestäni vastuullisuus kuluttamisessa on juuri sitä, että tiedostamme sen mitä luonnolta on vaatinut se, että tuote, usein hyvin pitkälle jalostettu, on päätynyt ostoskoriimme. Elintason nousu Matin ajoista on lisännyt vapautta. Jokaisen ei tarvitse olla maanviljelijä vaan voimme ostaa vapautta ja helpotusta rahalla. Lisääntynyt vapaus pitäisi lisätä myös vastuullisuutta. Mitä kauempana olemme tuotteiden ja palveluiden alkulähteiltä sitä suurempia vastuunkantajia meidän tulisi olla. Olemmeko me sitä nyt?
Tunnen piston sydämessäni, itse en ainakaan ole. Lapsuudessani meillä oli aina pottumaa. Silloin suuret pottumäärät sekä pellossa että lautasella olivat itsestäänselvyys.
Pottuja piti olla niin paljon, että niitä riitti seuraavan vuoden siemenpotuiksi ja myös kasvattipossulle. Pottua oli saatavilla joka muodossa. Oli pottuja ruskealla kastikkeella tai läskisoosilla, lihapottuja, makkarapottuja, pottulaatikkoa tai vain pelkästään voin kanssa. Jos pöydässä ei ollut pottuja, niin silloin tuntui, ettei ollut ruokaakaan.
Makaroni oli vain lisuke, ei koskaan pääruoka.
Potun pyhyys oli vähällä kadota Välimeren ruokavalion tieltä, mutta sitten palattiin takaisin Matin ja hänen pottumaansa luokse. Pottu on taas terveysruokaa, ilmastoystävällistä ruokaa ja merkki vastuullisesta kuluttamisesta.