Ko­lum­ni: Meijän kau­pun­ki

-
Kuva: Mikko Törmänen

Raahe on upea ja kaunis kaupunki. Kun vuonna 1994 muutin tänne Oulaisista, rakastuin välittömästi Raahen hiekkarantoihin ja sen historiallisiin puutaloihin. Tullista tulleena minut otettiin ystävällisesti vastaan ja apua sain aina, kun vain osasin pyytää. Muistelen vielä tänäänkin lämmöllä niitä ihmisiä, jotka opastivat, auttoivat ja tukivat silloin, kun sitä eniten tarvitsin. Sellaisia ovat oikiat raahelaiset. Ihania, auttavaisia ihmisiä suurella sydämellä.

Kaupunkimme on muuttunut paljon niiden 25 vuoden aikana, jotka olen täällä asunut, mutta edelleen rannat, Vanha Raahe ja ihmiset tekevät yhtä suuren ja lähtemättömän vaikutuksen.

Pekanpäivien aikaan moni täältä opiskelemaan tai töiden perässä muuttanut palaa kotikonnuilleen tapaamaan vanhoja ystäviä ja nauttimaan kaupunkimme tarjoamista lukuisista tapahtumista ja kiireettömistä kesäpäivistä.

Meille raahelaisille kaupunkimme tarjoamat palvelut ja työllisyys ovat aina olleet isossa roolissa, kun olemme päättäneet talousarviosta ja investoinneista kaupunginvaltuustossa. Olemme kehittäneet kylien elinvoimaisuutta ja asukasviihtyvyyttä sekä panostaneet kouluihin ja päiväkoteihin. Tämä on oikea tie, jos haluamme erottua muista ja tehdä Raahesta oikiasti lapsiystävällisen ja aidosti houkuttelevan seutukaupungin.

Palveluiden keskittäminen, ulkoistaminen ja alasajo eivät ole menestyksemme tie, enkä usko, että näin on jatkossakaan. Uuden hallituksen linjaukset sote-uudistuksesta, koulutus- ja työllisyyspolitiikasta sekä seutukaupunkien kehittämisestä lupaavat hyvää myös Raahelle. Alueemme infrahankkeiden eteneminen tukee positiivista työllisyyskehitystä koko Suomessa.

Hallitusohjelmaan kirjattu sitova 0,7 hoitajan vähimmäismitoitus on askel kohti parempia vanhuspalveluita. 20 miljoonan euron lisäpanostus toisen asteen koulutukseen tarkoittaa, että jo kuluvan vuoden aikana voitaisiin palkata 300–400 uutta opettajaa. Lisäksi päätös kumota aktiivimallia tietää työttömiä kiusanneen leikkurin katoamista.

Myönnän tappioni Raahen sairaalan leikkaustoiminnan loppumisen suhteen, mutta en koskaan luovu palveluidemme puolustamisesta. Jatkossakin teen lainsäätäjänä ja kaupunkimme valtuutettuna kaikkeni alueemme ihmisten palveluiden ja hyvinvoinnin puolesta.

Julkisuudessa on paljon puhuttu Mainingin tilanteesta ja kohtalosta. Tässä vaiheessa sote-uudistusta ei ole mitenkään perusteltua ulkoistaa palvelutalomme toimintaa. Jos meillä ei ole varaa pitää huolta heistä, jotka ovat meille hyvinvointivaltion rakentaneet ja tehneet ikänsä työtä yhteiskunnan hyväksi, niin kuinka kehtaamme katsoa itseämme peiliin?

Talous ei voi koskaan tulla ennen ihmistä, sillä ihmisen ainutkertaista ja arvokasta elämää ei voi rahassa mitata. Siksi korostan päättäjänä jatkossakin oikeudenmukaisia arvovalintoja, jotka turvaavat, että Raahe on hyvä paikka elää meille kaikille, ei vain harvoille.