Kerta toisensa jälkeen luemme uutisia tai lehtijuttuja siitä, miten nuoria naisia pitäisi saada sinne, tänne ja tuonne.
Puolustusvoimat on yksi varma markkinoija. Uutiset kertovat topakoista leideistä, jotka ovat suoriutuneet miesjoukossa kerrassaan paremmin kuin parhaat miesurhot.
Toinen kanava ovat metsästysseurat, minkä kerrotaan ukkoutuvan hurjaa vauhtia. No, mikäs sen somempaa, kuin nuoria naisia kivääri olalla passissa hirvimetsällä.
Naisia pitää saada myös muutoinkin miehisille aloille, kuten teknologiateollisuuteen, inssikoulutukseen, ydinvoima-alle, sähköteollisuuteen. Energia-alat huutavat naispulaa. Vuosia sitten oli vireillä useita hankkeita, joissa kärkenä oli ”kovien” alojen houkuttelevuus naisten keskuudessa. Tulokset näistä olivat marginaalisia.
Nuoret, pystyvät naiset ovat kuitenkin kovaa valuuttaa johtoportaissa. Tähän toteamukseen tekaistaan tietysti pikku lehtijuttu haastatteluineen siitä, miten mieskaarti suhtautuu naispuoliseen johtajaan. Naisjohtaja itsessään on kuitenkin sinut tehtävänsä kanssa tekemättä siitä sen kummempaa numeroa.
Maassamme on vielä uskomattoman paljon niitä ihmisiä, joille tämä päivä ei ole kirkastanut sitä, miten koulutettuja ja pärjääviä naisia maastamme löytyy. Eri aloille ja erilaisiin tehtäviin.
En tiedä, sumentuuko maailma näissä asioissa, mutta harvemmin on juttuja miehistä, jotka ovat valinneet perinteitten sijaan toisin.
Tosiasia on kuitenkin, että nuoret naiset eivät ole vain mainoskikka ja kasvot, vaan perusedellytys sille, että Suomi, maakunnat, kaupungit ja kylät pysyvät elinvoimaisina.
Huolestuneena katselemme tilastoja, mistä näkyy selkeästi, ettei Suomi enää riitä, ei anna haasteita eikä ole tarpeeksi kansainvälinen ja houkutteleva opiskelupaikkanakaan niille nuorille naisille, jotka tietävät, mitä tahtovat.
Tasa-arvo ei ole se pointti, millä Suomi pärjää tai voittaa. Se on aivan muuta. Kysykää vaikka nuorilta naisilta itseltään.
Kirjoittaja on keskustan entinen kansanedustaja