Onko sinulle joskus käynyt niin, että olet yhtäkkiä tuntenut olosi ulkopuoliseksi. Hetkeä aiemmin olet jutellut, hymyillyt ja nauranut porukan kanssa yhdessä heidän ehdoillaan, meidän ehdoilla. Itse olen kokenut tuon lukemattomia kertoja elämän aikana. Tuossa hetkessä olo on hämmentynyt.
Olen ratkaissut tilanteen useasti hillitsemällä voimakasta ilmaisutarvettani, vaikka jonkinlainen suupaltti olenkin. Ehkäpä asetun tilanteesta vähän sivuun, jos se fyysisesti on mahdollista. Pyrin ulkopuoliseksi tarkkailijaksi, jonka tehtävään kuuluu myös itsetarkkailu. Nuorempana saattoi tulla yllättävä vessahätä tai muu syy paeta tilannetta. Silloin myös jälkikäteispohdinnot ”ulosjoutumisen” syistä saattoivat jatkua haitallisen kauan. Nykyisin syiden etsimisen tarve ei ole niin tärkeää. Mietintätuokiot tilanteiden jälkeen ovat huomattavasti vähäisempiä. Elämässähän on onneksi niin paljon, mistä pitäisi ehtiä nauttia.
Iän karttuminen tuo mukanaan kaikenlaista, hyvää mutta myös pahaa. Yksi ehdottomasti tärkeimmäksi kokemani muutos on armollisuuden tarpeen lisääntyminen sekä muita että itseä kohtaan. Sivuun joutuminen on ihmiselle joskus vääjäämätöntä, olemmehan jokainen omia erillisiä yksilöitä, omine perintötekijöinemme, kokemuksinemme, tunneskaaloinemme ja ilmaisukeinoinemme.
Voimme olla onnellisia, että joskus edes kohtaamme, olemme jopa joukossa yhtä, me kaikessa niin erilaiset.
Ilmeisesti otsikon teema on askarruttanut jo viimeistään teini-Liisaa. Tämän kolumnin otsikkoa en ollut vielä keksinyt saatikka kirjoittanut, kun muistini lonkeroista hyppäsi esiin Albert Camus ja kirjansa Sivullinen. Piti netistä tarkastaa, muistinko oikein.
Kaksi muuta herraa ja ja heidän kirjansa muistinkin jo varmemmin: Herman Hessen romaani Arosusi ja Franz Kafkan novelli Muodonmuutos pohtivat myös aihetta, jopa hyvinkin rajulla tavalla. Nämä herrat olivat aikansa kulttikirjailijoita, joita siis minäkin ahmin. Varsinkin Hessen Arosusi puraisi minua syvältä.
Alleviivasinpa kirjasta punaisella tärkeänä pitämäni kohdat erästä P-alkuista herraa varten helpottamaan tämän lukemisurakkaa ja tulevaa syvällistä keskustelua kirjan teemasta. Vasta kymmenien vuosien jälkeen selvisi totuus tästäkin episodista.
Ja sitten summa summarum. Tämä ei ollut tunnustus- eikä paljastuskirjoitus. Oman kantapääni kautta saatu oppi kehottaa minua, ja miksei muitakin, elämään raikkaasti omana itsenämme, pelkäämättä ulos heitetyksi tulemista. Älkäämme toimiko myöskään ulosheittäjinä, ei omassa piirissä mutta ei myöskään globaalisti.