Tänä vuonna on kulunut 100 vuotta siitä, kun ukkini August Aurio osti Raahen Seutu -lehden ja kirjapainon Robert Rossanderin perikunnalta. Molemmilla aikansa lehti- ja kirjapainomiehillä oli jostakin syystä samanlainen tapa lyhentää nimensä ainakin virallisissa yhteyksissä.
Robert oli Rob. Rossander ja August oli Aug. Aurio. Näin oli kirjoitettu lehtiin ja näin oli myös kirjoitettu herrojen omistamien kiinteistöjen portinpielien plakaatteihin Brahenkadulla ja Kauppakadulla. Mallioppimista, niin luulen.
Martta ja August Aurion vanhin poika oli isäni, Urho Aurio. Hän työskenteli koko aikuisen ikänsä toimittajana Raahen Seudussa. Setäni Pentti toimi faktorina kirjapainossa. Perheen kaksi muutakin poikaa, eli Veikko ja Esko tekivät isoimman osan elämäntyöstään hekin lehti- ja kirjapainomaailmassa. Martta-mummillani oli paperi- ja lelukauppa lehtitalon yhteydessä. Sodan jättämät haavat olivat osa perheen arkea.
Kaikki Auriot olivat suorastaan uitettuja painomusteessa. Useimpiin oli istutettu syvä intohimo lehden tekemiseen. Ei siis kovin suuri ihme, että ensimmäisenä suvun lapsenlapsena pääsin jo pikkulikkana opettelemaan muun muassa kutsukorttien ”viikaamista” luuveitsellä.
Hieman jo mittaa saaneena karkasin usein aamuyön varhaisina tunteina ”auttamaan” lehden postittajatätejä ja seuraamaan tuoreiden aviisien pakkaamista postituskärryihin. Postituksesta hiippailin hiljaa takaisin kotitalon puolelle, kenenkään tietämättä näistä pikkutytön salaisista yötöistä.
Leipomus lehtinaiseksi alkoi siis kohdallani varhain. Raahen Seudussa ehdin työskennellä vakituisena toimittajana kymmenisen vuotta ennen eteläiseen Suomeen muuttamista. Edelleen rakastan työtäni toimittajana, enkä malta millään lopettaa, vaikka ikämittari on heilahtanut jo yli 70:n.
Tällä hetkellä pyöritän Nokialla pientä, monia innovatiivisia yrityksiä palvelevaa viestintäyritystäni ja kehittelen erästä ohjelmaformaattia. Lisäksi päätoimitan ison kansainvälisen dieselmoottoritehtaan eli AGCO Power Oy:n henkilöstölehteä ja ammattilaisten MielenterveysHOITAJA-lehteä. Ne molemmat ilmestyvät neljä kertaa vuodessa. Haasteellisia ”herkkuja” kumpikin.
Työrakkauteni juuret ovat ehdottomasti Raahessa ja Raahen Seudun historiassa. Anttilan Senjaa, todellista konkaritoimittajaa kiitän hänen aikanaan nuorelle journalistialulle antamastaan opista: ”Muista tyttö, jokaisessa ihmisessä on helmi ja sinun tehtäväsi on haastattelijana kaivaa se helmi esiin.” Näin hän opetti.
Identiteettini nojaa Raaheen. Kuulun väistämättä siihen Sassalin Riston nimeämään kummallisten, muka oikeitten raahelaisten joukkoon, jotka muuttavat muulle haikailemaan Raaheen.
Ystävät täällä nykymaillani eli Pirkanmaalla kyselevät usein hienoinen iva äänessään, että ”mahtaakohan tässä maassa olla ainoatakaan merkittävää persoonaa, jonka juuret eivät jotenkin liittyisi Raaheen.” Ehkä isottelen joskus kertomuksissani Raahesta. Ehkä en.
Juuri nyt unelmoin sellaisesta lomasta, että voisin asua yksin – vaikka yhden kesäviikon – jossakin raahelaisessa asunnossa, jonka ikkunoista avautuu Raahen meri mahdollisimman laajana.