Elin ensimmäistä kevättäni Ruukissa. Penskat touhusivat hiekkakasalla. Minä kyykin kasvimaalla porkkanaa kylvämässä. Naapurin mummu lyllersi luo hämmästelemään tekemisiäsi. "Kylvämässäkö olet? Tässä kuunkierron vaiheessa?"
Olin ymmälläni. Siemenet olin ripistellyt maahan, kun työltä, penskoilta ja huushollin pyöritykseltä olin sattunut ehtimään. Vai olisi vielä kuunkiertokin pitänyt huomioida.
Tietämättään uskossaan vahva naapuri tuli kuitenkin kylväneeksi minuun kiinnostuksen siemenen. Luonnontieteellisen koulutuksen saaneen metodiikalla aloin tehdä havaintoja ja kokeiluja. Miksi pistokkaat juurtuivat joskus lähes sataprosenttisesti, mutta toisella kertaa vain harvat. Miksi ukon talven varaksi vääntämät vihdat pitivät välillä lehtensä kuin tuoreena, mutta joinakin talvina vihdasta tuli luuta ensimmäisellä huitaisulla. Luutaa tosin tarvittiin jälkisiivouksessa.
80-luvulla oli muutamia kylmiä kesiä. Ilmoja on tapana päivitellä kylillä käydessä. Olin asioimassa postissa ja satuin kiittelemään lämmintä päivää. Virkailijana ollut Kervisen Maija toppuutteli: "Kuu syntyi kylmissä merkeissä. Taitaa tuuli taas päivässä parissa kääntyä pohjoisen kantille." Oikeassa oli.
Tavakseni tuli seurata kuun vaiheita varsinkin silloin, kun toivoi säätyypin muutosta. Tänä vuonna sattui kaksi kylmää kuunkiertoa siihen vaiheeseen, kun alettiin jo odottaa kevättä. Kun sitten toukokuun loppupuolenkaan uusi kuu ei tuonut selkeää lämpenemistä, alkoi jo epätoivo vallata alaa.
Kylmät kevätsäät kuuluvat Suomen ilmastoon. Se tässä vuodessa oli poikkeuksellista, että väliin ei mahtunut hetkellisiä lämpimiä jaksoja. Mutta siitä kannattaisi olla hyvillään. Luonto ei narrannut herkästi kasvuunlähteviä varaslähtöön. Säästyttiin paleltumisvaurioilta, joten voitaneen odottaa marjavuotta.
Kylmäkausi on tarjonnut loistavat istuttamisolosuhteet. Kosteus ei ole haihtunut ja inisevät seuralaiset ovat puuttuneet. Vuokkojen kukkaloistosta on saanut nauttia pitkään.
Kaikilla asioilla on monta puolta.