Tilaajille

Ko­lum­ni: Vakava neu­loo­si iski hel­mi­kuus­sa

Raahe

Sairastumiseni alkoi helmikuussa saattohoidosta ja surusta. Pitkään aikaan en ollut saanut aikaan oikein mitään käsilläni. Suunnitelmia kyllä oli ollut. Ja olin ihaillut muiden tekemiä kauniita neuleita ja ompelutöitä. Sitten äidin vuoteen vierellä oli aikaa neuloa, tai kutoa, kuten olen oppinut sanomaan. Äitini oli ahkera kutoja ja muutenkin kova käsityöihminen. Liki jokaisessa luokkakuvassakin on jotain äidin tekemää päällä.

Ensimmäisen Hailuoto-neuleen piti tulla miehelleni, mutta koska lanka oli erilaista kuin ohjeessa, siitä tulikin hänelle aivan liian suuri. Onneksi minulla on isokokoinen poika ja tikkuri löysi käyttäjänsä. Mies sai seuraavan. Halusin kutoa tikkurin myös veljelleni, koska tiesin hänen tarvitsevan lämmintä venereissuillaan. Tytär halusi helmineuleen. Kummityttö sai paksun vihreän villapuseron. Itselleni neuloin islantilaistyylisen kaarrokepaidan. Huomasin yhtäkkiä sairastuneeni neuloosiin. Olen siis neulootikko.